Oraalisesta polio 2 -rokotteesta luovutaan kaikkialla

Villi poliovirus 2 julistettiin syyskuussa hävitetyksi. Nyt on aika luopua oraalisesta polio 2 -rokotteesta.

Maailman terveysjärjestö WHO julisti syyskuussa, että villi poliovirus 2 on saatu hävitetyksi. Poliovirus 2:n aiheuttama tauti ei kuitenkaan ole hävinnyt kokonaan. Oraalisesta, elävää virusta sisältävästä poliorokotteesta peräisin olevat muuntuneet polio 2 -virukset aiheuttavat yhä halvausoireista poliomyeliittiä maissa, joissa oraalista poliorokotetta käytetään.

Elävää poliovirus 2:ta sisältävistä oraalisista rokotteista luovutaan kaikkialla maailmassa ensi vuoden huhtikuun loppuun mennessä, jotta estettäisiin rokoteperäisten poliovirusten syntyminen.

– Rokotteesta peräisin olevan muuntuneen viruksen aiheuttamien tautitapausten pitäisi loppua sen jälkeen muutamassa kuukaudessa, sanoo johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra THL:stä.

Suomessa oraalista rokotetta on käytetty viimeksi vuonna 1985.

Eläviä, heikennettyjä polioviruksia 1 ja 3 sisältäviä rokotteita tullaan edelleen käyttämään. Elävää, heikennettyä poliovirusta sisältävää rokote on tarpeen erityisesti alueilla, joilla villejä polioviruksia yhä tavataan, sillä se antaa tehokkaamman suojan.

Pistettävä, inaktivoitu rokote sisältää edelleen kaikki kolme virustyyppiä. Suomessa käytetään tätä rokotetta.

Myös poliovirus 3 on häviämässä

Villi poliovirus 2 tavattiin viimeisen kerran vuonna 1999 Pohjois-Intiassa.

– Hävitetyksi julistaminen on kestänyt kauan. Yksi tärkeä edellytys on ollut se, että on saatu tuotettua riittävä varasto monovalenttista rokotetta poliovirus 2:ta varten siltä varalta, että virus alkaisi kuitenkin uudelleen levitä, Savolainen-Kopra sanoo.

Myös poliovirus 3 on häviämässä. Sitä ei ole tavattu maailmassa kolmeen vuoteen. Sen sijaan poliovirus 1:tä esiintyy yhä Afganistanissa ja Pakistanissa.

Poliovirus 2:n paluun estämiseksi myös suurin osa laboratorioissa säilytettävistä villeistä ja rokoteperäisistä polioviruksista ja niitä sisältävistä näyte- ja tutkimusmateriaaleista pitää hävittää. Niitä tullaan säilyttämään enää muutamassa, WHO:n bioriskin hallinnan standardeja noudattavassa laboratoriossa.

THL kartoittaa tänä talvena, millä suomalaisilla laboratorioilla on hallussaan eläviä polioviruksia sisältäviä rokotteita tai muuta näyte- ja tutkimusmateriaalia, joka voi sisältää infektiivisiä polioviruksia. Sen jälkeen THL ohjeistaa, miten materiaali hävitetään.

– On mahdollista, että Suomessa poliovirus 2:ta on vain THL:n poliolaboratoriossa. Sen tutkimuskäyttö loppuu nyt virusmateriaalin hävittämisen myötä.

Hertta Vierula
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.

Lue myös:
Polion juuriminen etenee sodista huolimatta