Poliotartuntoja kolminkertaisesti vuodentakaiseen nähden

Virus on siirtynyt maasta toiseen nopeasti. Kymmenen maan kohdalla vaaditaan tehostettuja rokotetoimia.

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa polion laajasta paluusta, jos taudin leviämistä ei saada nopeasti hillittyä. Poliovirus on siirtynyt maasta toiseen nopeasti, alkuvuoden aikana tautitapauksia on raportoitu jo 74. Viime vuonna samaan aikaan tapauksia oli 24.

Tyypin 1 poliovirus on levinnyt tänä vuonna Pakistanista Afganistaniin, Syyriasta Irakiin ja Kamerunista Guineaan. WHO on erityisen huolissaan siitä, että suuri määrä tartuntoja on tapahtunut viruksen leviämisen kannalta rauhallisena ajankohtana.

WHO:n mukaan viranomaisten on varmistettava, että Pakistanissa, Kamerunissa ja Syyriassa asuvat ja kuukautta pidempään oleskelevat ottavat rokotteen 1-3 kuukautta ennen ulkomaille matkustamista. Kiireellisissä tilanteissa rokote on otettava viimeistään lähtöpäivänä. Rokotuksesta on oltava mukana kansainvälinen todistus.

WHO suosittaa samanlaisia rokotustoimia Afganistaniin, Guineaan, Etiopiaan, Irakiin, Israeliin, Somaliaan ja Nigeriaan.

WHO on lupautunut auttamaan valtioita rokotusten hankkimisessa. Järjestön mukaan toimenpiteet on aloitettava erittäin nopeasti, sillä viruksen huippukausi (touko-kesäkuu) on käsillä.

Terveysjärjestö julisti polion takia vastaavan hätätilan kuin A(H1N1)-influenssan takia vuonna 2009.

Suomalaiset hyvin suojattuja

Euroopassa todettiin poliotapaus viimeksi vuonna 1998, ja maanosa julistettiin poliosta vapaaksi vuonna 2002. Lääkärilehdessä 47/2013 aiheesta kirjoittaneet dosentti Merja Roivainen ja ylilääkäri Hanna Nohynek toteavat, että matkailijoiden, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden mukana polio voi levitä myös Eurooppaan.

Heidän mukaansa Suomessa käytettävä, inaktivoituja tyypin 1, 2 ja 3 polioviruksia sisältävä rokote (IPV) suojaa hyvin halvausoireiselta taudilta, mutta ei täysin virustartunnalta. On mahdollista, että rokotettu, taudilta suojattu henkilö voi saada virustartunnan, jos hän altistuu virukselle.

Suomessa 96 prosentilla 5-30-vuotiaista on suojaavia vasta-aineita kaikkia kolmea polioviruksen tyyppiä vastaan. Vanhemmissa ikäryhmissä vasta-ainetasot hieman vaihtelevat, mutta 94 % väestöstä on suojattu kaikkia polioviruksen tyyppejä vastaan. On kuitenkin huomattava, että 0−4-vuotiailla lapsilla suoja saattaa olla vain osittainen.

THL on laatinut tehostetun ohjeistuksen riskialueilta saapuvien ihmisten rokottamisesta.

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.

Kirjoittanut:
Jaana Ahlblad, toimittaja

Kuva:
Panthermedia