Psoriaasin hoitaminen voi auttaa myös sepelvaltimoita

Tutkimuksen aikana tehdyt tietokonekuvaukset osoittivat lääkeryhmäläisten valtimoiden pysyneen ennallaan, mutta verrokkiryhmäläisten valtimot jatkoivat kalkkeutumista ja ahtautumista seurannan ajan.

Psoriaasi-ihosairautta potevat sairastuvat tavallista herkemmin myös sydän- ja verisuonitauteihin, mutta tuo riski näyttäisi pienenevän psoriaasin lääkehoitojen avulla. Tuoreessa tanskalaistutkimuksessa vaikutus liitettiin psoriaasin biologisiin lääkkeisiin.

Tutkimuksessa biologisen lääkityksen aloittaneita potilaita verrattiin potilaisiin, jotka eivät olleet lääkityksellä. Potilaita oli 28 kummassakin ryhmässä ja he kaikki sairastivat vaikeaoireista psoriaasia.

Potilaiden sepelvaltimot tutkittiin tietokonekuvauksella tutkimuksen alussa sekä vuotta myöhemmin. Kuvaukset osoittivat lääkeryhmäläisten valtimoiden pysyneen ennallaan, mutta verrokkiryhmäläisten valtimot jatkoivat kalkkeutumista ja ahtautumista seurannan ajan.

Sekä psoriaasi että sydänsairaudet ovat taustaltaan tulehduksellisia, ja todennäköisesti tulehduksen vähentyminen selittää nyt havaitut vaikutukset. Samantapaisia havaintoja on tehty myös metotreksaatti-lääkettä käyttävillä psoriaasipotilailla.

Psoriaasi on ihon ja nivelten sairaus, jota sairastaa noin kaksi prosenttia suomalaisista. Iholla se aiheuttaa hilseläiskiä eri puolille kehoa. Nivelissä tauti voi tuntua mm. arkuutena ja aamujäykkyytenä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Dermatology -lehdessä.

Lähde:
Association Between Changes in Coronary Artery Disease Progression and Treatment With Biologic Agents for Severe Psoriasis. JAMA Dermatology 2016;DOI:10.1001/jamadermatol.2016.1984)

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia