Psykiatrian sairaansijojen alasajo horjuttaa hoidon laatua

Psykiatrian sairaansijojen alasajo horjuttaa hoidon laatua Kuva 1 / 1

Mielenterveyspalveluissa on asianmukaisesti lisätty avohoitoa, mutta sairaalahoitojen kehittämiseen on kiinnitetty vähemmän huomiota. Toimintoja ja osastoja on lakkautettu, yhdistelty ja määritelty uusilla nimikkeillä, mutta hoidon sisältö ei välttämättä ole parantunut. Lääkkeiden käyttö voi kasvaa epätarkoituksenmukaisesti, kun hoitohenkilökunnan määrä ja aika potilasta kohti vähenee. Kiireen ja potilasmerkintöjen puutteellisuuksien vuoksi lääkityksen muutosten tai hoitomuodon perusteita on usein vaikea tietää. Kun osastohoitoon pääsy vaikeutuu, sekä avohoidossa että osastoilla hoidetaan aiempaa monimutkaisempia potilastapauksia. Työn kuormittavuuden kasvaessa on tärkeää turvata osastotyön osaaminen ja työssä jaksaminen.

Lyhyiden hoitojaksojen jälkeen potilas ­saattaa palata yksinäisyyteen vailla minkäänlaista hoidon seurantaa. Hänet voidaan toistuvasti siirtää kuntoutuskotiin tai omaistensa luo, vaikka ­sosiaalisen taakan keventymistä ei ­koeta riit­täväksi. Vuonna 2003 psykiatrian kuntoutus­kodeissa oli 4 700 paikkaa. Kymmenessä vuodessa määrä on lisääntynyt 8 000:een, ja näistä paikoista yli 7 000 on järjestön tai yrityksen hallussa (1). Asumispalvelujen laatu vaihtelee rajusti, ja jatkohoito voi rajautua vuodepaikaksi jaetussa huoneessa. Palvelujen kilpailuttamisessa huomion kohteena on yleensä lyhytjännitteisesti asuttamisen kustannus, ei niinkään ­itsenäiseen asumiseen kuntouttaminen (2). Sosionomien, hoitajien tai ohjaajien koulutus ei aina sisällä psykiatrista osaamista.

Käytössä ei ole riittävää hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden seurantaa. Nykyistä tarkempi kokonaiskuva voisi syntyä analysoimalla vaikkapa aluehallintovirastoissa tai Valvirassa ratkaistuja valituksia ja kanteluja. Hoidon laatua on vaikea parantaa seuraamatta hoidon tuloksia. Pelkät palvelujen käyttötiedot saattavat johtaa virheellisiin päätelmiin järjestelmän toimivuudesta.

Avohoidon laajentamisellakin on rajansa. Koko maan kattavat kehittämisohjelmat saattavat yleisinä toimenpiteinä jättää huomioimatta paikallisia etuja tai haittoja. Seurauksena voi myös olla monimutkaisia ja vaikeasti ennustettavia ­ilmiöitä. Esimerkiksi Tanskassa oli 300 oikeuspsykiatrista eli rikosprosessin kautta hoitoon päätynyttä tai erityisen vaikeasti oireilevaa potilasta 1970-luvulla (3). Kun julkisia sairaansijoja vähennettiin, potilaita alkoi yhä enemmän päätyä hoitoon oikeuspsykiatrian kautta ja nyt heidän määränsä on yli 3 000 (4). Tällaiseen kehityskulkuun vaikuttavat monet yhteiskunnalliset asiat, ja niiden arviointi on tärkeää nyt, sillä meillä ei ole varaa ajautua vastaavaan, epäinhimilliseen tilanteeseen.

Sairausprosessin radikaali kääntäminen on nykyisillä hoitomenetelmillä mahdotonta (5). Terveenä jokainen kannattaa kotona pysymistä mahdollisimman pitkään, mutta vakavasti sairastunut potilas ja hänen läheisensä saattavat kokea sairaalahoidon turvalliseksi ja sosiaali­sesti vähemmän kuormittavaksi. Karkeisiin mittareihin, kuten itsemurhien määrään tai kustannuksiin, tuijottamalla voimme kadottaa psykiatrisesta hoidosta sairaansijojen lisäksi ­inhimillisyyden. Avohoitoa tukemaan tarvitaan nykyistä laadukkaampaa sairaalahoitoa, joka ­kykenee reagoimaan sekä nopeasti että tarvit­taessa myös pitkään potilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Mika Rautanen
erikoistuva lääkäri

Jyrki Korkeila
psykiatrian professori, 
Turun yliopisto
ylilääkäri
Harjavallan sairaala, Satakunnan sairaanhoitopiiri

Kirjallisuutta

1. Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 17.3.2105. 
http://uusi.sotkanet.fi/taulukko/hy3/104,114/3/3A/0/.
2. Konttinen J. Kun hoivasta tuli bisnes – kuinka paljon vanhuksilla ja vammaisilla saa tehdä voittoa? Helsingin Sanomat 15.3.2015. www.hs.fi.
3. Kramp P, Gabrielsen G. The organization of the psychiatric service and criminality committed by the mentally ill. Eur Psychiatry 2009;24:401–11.
4. Møllerhøj J, Brandt-Christensen M. A Thorn in the flesh? Forensic inpatients in general psychiatry. Perspect Psychiatr Care 2015;26. DOI:10.1111/ppc.12099.
5. Nordentoft M, Rasmussen JO, Melau M, Hjorthøj CR, Thorup AA. How successful are first episode programs? A review of the evidence for specialized assertive early intervention. Curr Opin Psychiatry 2014;27:167–72.

Julkaistu Lääkärilehdessä 21/2015.

Kuva: Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi