Psykologia siirtyy lääketieteelliseen

Psykologia ja logopedia siirtyvät ensi vuonna Helsingissä osaksi lääketieteellistä tiedekuntaa. Uudet tilat noin sadalle työntekijälle ja 700 ­opiskelijalle valmistuvat Haartman-instituuttiin.

Helsingin yliopisto päätti viime syksynä ripeän valmistelun jälkeen, että psykologia ja logopedia yhdistetään lääketieteelliseen tiedekuntaan. Hallinnollisesti yhdistyminen tapahtuu jo ensi vuoden alussa, mutta psykologit muuttavat Meilahteen vuoden kuluttua kesällä, kun Haartmaninkadun tilat on saatu remontoitua.

– Psykologit olivat itse aloitteellisia ja kysyivät meiltä asiaa vuosi sitten keväällä. Innostuimme heti. Koska tahto oli molemminpuolinen ja avautui tilaisuus toteuttaa muutos, operaatio sujui jouhevasti, kertoo lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen.

Renkosen mukaan moni asia puolsi psykologian yhdistymistä lääketieteelliseen – niin tutkimus, opetus kuin ammatillinen yhteys. Helsingin yliopistossa psykologian alan tutkimus on siir­tynyt yhä enemmän biolääketieteen suuntaan. Siihen kuuluu, että potilaista otetaan näytteitä ja tehdään magneettikuvauksia. Meilahdessa kaikki on valmiina: potilaat, laitteet ja biopankki. Toisaalta erikoispsykologit ovat yhtä lailla Valviran ammattihenkilöitä ja harjoittelevat sairaaloissa kuin lää­kärit.

– Näin jälkiviisaasti ajatellen on hassua, että eri puolella kaupunkia eri tiedekunnassa koulutetaan psykologeja, jotka ovat saman hoitotiimin jäseniä kuin meidän psykiatrit. Voisikin todeta, että psykologit olivat aiemmin väärässä paikassa ja tulevat nyt oikeaan paikkaan.

Farmasiakin voisi tulla

Renkonen ei ole kuullut, että muissa yliopistoissa olisi käynnissä vastaavia suunnitelmia, mutta toisaalta niissä ei ole ­samassa määrin biologisesti suuntautunutta psykologian alan tutkimusta. Hänen mukaansa yliopiston mittakaavassa harvinaisen suuri ja nopea muutos on mennyt läpi hyvin vähäisillä kitinöillä.

– Tietenkään luovuttavan tiedekunnan kannalta ei ole kiva luopua yksiköstä, joka on aktiivinen ja elinvoimainen. Toisaalta siellä ymmärrettiin, että yliopiston kokonaisuuden kannalta tämä on järkevää.

Renkosen tavoitteena on, että psykologit sulautuvat osaksi lääketieteellistä tiedekuntaa eivätkä jää irralliseksi yksiköksi. Psykologiaan on jatkossakin oma pääsykokeensa, mutta opetuksessa on paljon yhteistyömahdollisuuksia. Tutkimusyhteistyötä on jo, mutta sitä on mahdollisuus tiivistää.

– Meidän pitäisi oppia toisiltamme, sillä pyörimme kaikki samojen asioiden ympärillä ja teemme kaikki työtämme potilaiden parhaaksi.

Renkonen toteaa, että jatkossa olisi järkevää myös siirtää farmasia Meilahden kampukselle.

– En haluaisi, että tämä jää tähän. Iso tavoitteemme olisi saada kaikkien samassa potilasketjussa olevien Valviran ammattihenkilöiden yliopistokoulutus tänne samalle kampukselle.

kirjoittaja
Mari Heikkilä
toimittaja

Kuva: Veikko Somerpuro / Helsingin yliopisto