Sipoo houkuttelee ulkokuntalaisia

Jo noin 250 ulkokuntalaista on siirtynyt käyttämään Sipoon terveyspalveluja ja lisää odotetaan. Espoossa terveysasemaa vaihtaneiden nettomuutos on noin 250 asiakasta pois Espoosta. Tampereen terveysasemilta on siirtynyt pois vain reilut parikymmentä asiakasta.

Noin 250 ulkokuntalaista on siirtynyt Sipoon terveyspalvelujen käyttäjäksi sen jälkeen, kun terveysasemansa on vuodenvaihteesta lähtien voinut valita muualtakin kuin kotikunnastaan.

Sipoo markkinoi terveyspalvelujaan naapurikuntalaisille aktiivisesti jo viime vuonna. Vuoden loppuun mennessä noin 1 300 ulkokuntalaista ilmoitti olevansa alustavasti kiinnostunut käyttämään kunnan terveyspalveluja. Heistä noin 250 on jo ilmoittanut vaihdosta.

– Tulijoista noin 60 prosenttia on helsinkiläisiä, noin 20 prosenttia Pornaisista ja loput esimerkiksi Porvoosta ja Vantaalta. Muiden kuntien terveyspalveluja on siirtynyt käyttämään vain kaksi sipoolaista, kertoo Sipoon kunnan johtava lääkäri Anders Mickos.

Hän kuitenkin arvelee, että Sipooseen on vielä paljon enemmänkin tulijoita.

– Ilmoituksia uusista siirtyjistä tulee päivittäin, ja oletan niitä tulevan pitkin vuotta. Uskon, että siirtyjiä on lopulta noin tuhat.

Terveysasemien vaihdon syitä ei tiedetä tarkkaan. Monien Helsingistä siirtyvien arvellaan olevan entisiä sipoolaisia, joista tuli helsinkiläisiä kuntaliitoksessa. Pornaisista siirtyneitä taas on saattanut houkutella Sipoon Nikkilän terveysasema lähellä kuntien rajaa.

Suuri kiinnostus Sipoon palveluihin herätti viime vuonna huolta kunnan terveyskeskuksessa.

– Emme tiedä siirtyjien lopullista määrää mutta emme myöskään sitä, tarvitsevatko he palveluja runsaasti vai keskimääräisesti. Se vaikuttaa hyvin paljon siihen, tarvitsemmeko lisää henkilökuntaa, Mickos sanoo.

Myös Espoossa paljon vaihtoa

Espoossa terveysasemaa vaihtaneiden nettomuutos on noin 250 asiakasta pois Espoosta, kertoo Espoon terveyspalvelujen johtaja Eetu Salunen.

Valtaosa lähtijöistä on siirtynyt Kauniaisiin, jonkin verran myös Helsinkiin. Puolet lähtijöistä on ruotsinkielisiä.

Espoossa ei tiedetä terveysaseman vaihtojen syitä. Salunen kuitenkin arvelee, että siirtymiseen ovat vaikuttaneet Kauniaisten ja Helsingin ruotsinkieliset terveyspalvelut.

Kuopion terveysasemilta on siirtynyt pois 80 potilasta ja uusia tulokkaita on noin 15.

Ylilääkäri Kalevi Savolaisen mukaan suurin osa lähtijöistä on siirtynyt Siilinjärvelle.

– Maaningan terveyspalvelut tulivat Kuopion järjestämisvastuulle reilu vuosi sitten. Siihen asti osa maaninkalaisista oli käynyt vastaanotolla Siilinjärvellä, koska kunnat olivat samaa kuntayhtymää. Kun vaihto tuli mahdolliseksi, samat asukkaat haluavat hakea palvelut lähempää Siilinjärveltä, missä ovat tottuneet käymään.

Tampereella ja Lahdessa vähän vaihtoa

Tampereella terveysaseman vaihto on ollut vähäistä. Lähtijöitä on ollut hiukan yli 20 ja uusia tulijoita alle 10.

– Lähtijöistä puolet on siirtynyt kuntarajan lähellä olevalle naapurikunnan terveysasemalle ja puolet kauemmaksi Pirkanmaalle tai vielä pidemmälle, kertoo kaupungin vastaanottotoiminnan ylilääkäri Kati Myllymäki.

Yksi vuodenvaihteessa Tampereen terveyspalvelujen käyttäjäksi siirtynyt potilas on ilmoittanut haluavansa vaihtaa jo poiskin. Terveysaseman valinta kuitenkin sitoo vuodeksi kerrallaan.

Lahdessa terveysasemien vaihto on vielä vähäisempää kuin Tampereella. Sekä tulijoita että lähtijöitä on ollut tammikuussa kuusi, kertoo avohoidon ylilääkäri Kimmo Kuosmanen.

Suvi Sariola
toimittaja

Kuva: Sami Perttilä

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.