Skitsofreniaa sairastavat kuolevat etenkin sydäntauteihin ja hengityssairauksiin

Merkittävä osa skitsofreniaa sairastavien kuolleisuudesta johtuu sairauksista, joita voidaan ehkäistä elintavoilla ja lääkkeillä.

Mielenterveyspotilaat ja varsinkin skitsofreniaa sairastavat kuolevat usein muuta väestöä nuorempina. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan suuri osa näistä kuolemista johtuu sydän- ja verisuonitaudeista sekä hengitysteiden sairauksista.

Yli miljoonan 20–64-vuotiaan yhdysvaltalaisen rekisteritietoihin perustuva tutkimus osoittaa, että vuosina 2001–2007 skitsofreniaa sairastavien kuolleisuus oli noin 3,5 kertaa suurempaa kuin muun samanikäisen väestön. Tarkasteluaikana kuoli 74 000 skitsofreenikkoa.

Sydän- ja verisuonitaudit ja sydänoireet olivat syynä joka kolmannessa skitsofreniaa sairastavan kuolemassa. Syöpään kuoli noin joka kuudes potilas. Yleisimmin syöpäkuolema johtui keuhkosyövästä. Lisäksi keuhkoahtaumatauti, influenssa, keuhkokuume ja diabetes olivat yleisiä kuolinsyitä. Itsemurhat olivat suhteellisen harvinaisia.

Tulokset viittaavat siihen, että merkittävä osa skitsofreniaa sairastavien kuolleisuudesta johtuu sairauksista, joiden kehittymistä voidaan ehkäistä elintavoilla ja lääkkeillä. Varsinkin tupakointi näyttäisi olevan huomattava riskitekijä tässä potilasryhmässä.

Suomessa mielenterveyspotilaat kuolevat 10–20 vuotta nuorempina kuin muu väestö. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, etteivät mielenterveysongelmaiset pääse tai hakeudu hoitoon yhtä hyvin kuin muut, minkä lisäksi usein heidän fyysiset vaivansa jäävät mielenterveysongelmien takia hoitohenkilökunnalta huomaamatta. Myös haitalliset ja epäterveelliset elämäntavat sekä psyykenlääkkeiden haittavaikutukset selittävät osan ilmiöstä.

Tutkimus julkaistiin Jama Psychiatry -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Jama Psychiatry 2015;DOI:10.1001

Kuva: Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:
Väitös: Skitsofreniasta toipuminen on mahdollista
Sähköhoito tehoaa vaikeahoitoiseen skitsofreniaan
Uutta tietoa skitsofreniasta
Skitsofrenian psykologinen, tarpeenmukainen hoito unohdettu?