STM:n alaisten tutkimuslaitosten henkilöstö osoitti mieltään

Henkilöstöjärjestöt vastustivat tutkimuslaitosten 30 miljoonan euron budjettileikkauksia eduskuntatalon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa. Järjestöjen mukaan tutkimuslaitosten rooli asiantuntijalaitoksina romahtaa vuonna 2015, jos leikkaukset toteutetaan.

Hallituksen kehysriihen päätös leikata STM:n alaisten tutkimuslaitosten budjetteja 30 miljoonaa euroa on perustelematon ja vaarantaa suomalaisten terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Näin toteavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen, Säteilyturvakeskuksen ja Kelan henkilöstöjärjestöt.

Tutkimuslaitosten rooli asiantuntijalaitoksina romahtaa vuonna 2015, jos leikkaukset toteutetaan. Henkilöstöjärjestöjen mukaan tämä johtaa suoraan noin 600 työpaikan menetykseen. Ulkopuolisen rahoituksen vähenemisen vuoksi jopa 1 000 työpaikkaa on vaarassa. Suomesta katoaa paljon sosiaali- ja terveydenhuollon, työelämän sekä säteilyturvallisuuden asiantuntemusta. Valmisteltavana oleva tutkimuslaitosuudistus voi vielä lisätä leikkauksia voimakkaasti.

Henkilöstöjärjestöt vaativatkin leikkauspäätöksen peruuttamista. Järjestöt vastustavat myös tutkimuslaitosuudistukseen liittyvää, ehdotettua rahoituksen siirtoa tutkimuslaitoksilta Suomen Akatemialle ja valtioneuvoston kanslialle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääluottamusmies Timo Sinervo sanoo, että merkittävä osa budjettirahoituksesta menee THL:ssä muuhun kuin tutkimukseen. THL ei ole vain tutkimusorganisaatio.

– Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on myös tilasto- ja rekisteriviranomainen, ja meillä on oikeuslääkintää, tartuntatautien valvontaa ym. lakisääteistä toimintaa.

Sinervon mukaan vielä ei ole tiedossa, miten STM jakaa leikkaukset Työterveyslaitoksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Säteilyturvakeskuksen ja Kelan välillä.

– Tutkimuksen avulla pysytään mukana uusimmissa tiedoissa, joita sitten käytetään asiantuntija- ja viranomaistoiminnassa. Tutkimuksen leikkaaminen heikentää myös kaiken muun toiminnan tietopohjaa, hän linjaa.

Työterveyslaitoksen pääluottamusmies Mirja Kiilunen toivoo, että ministerikierrätys ja mielenilmaus muuttavat tilannetta.

– Kyllä tässä pelottaa, miten käy koko työelämän tutkimuksen. Lisäksi mietityttää, miten selviämme tämänhetkisistä sitoumuksista ja voimmeko ottaa tutkimusrahaa nyt vastaan, vai täytyykö sen hakemista rajoittaa.

Ulla Toikkanen
toimittaja

Kuva: Johanna Kannasmaa

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.