Taide tukee potilasta

Sairaalataide tukee sitä, että potilas saa sairaalassakin olla oma persoonansa, uskoo Espoon perusturvajohtaja Juha Metso.

Sairaalataide tukee potilaskeskeistä ajattelua ja sitä, että potilas saa sairaalassakin olla oma persoonansa.

Tätä mieltä on Espoon perusturvajohtaja, yleislääketieteen erikoislääkäri, LKT Juha Metso.

Hän johti taidetoimikuntaa, joka vastasi uuden Espoon sairaalan taideohjelmasta.

Maaliskuussa 2017 avattuun sairaalaan tuli kuusi tilausteosta. Poliklinikan odotustilaan tuli videoteos. Lisäksi potilashuoneisiin ja muihin tiloihin tuotiin EMMAn ja Saastamoisen säätiön taidekokoelmista lähes 300 teosta. Sairaalan henkilökunta osallistui niiden valintaan. Hankinnat maksoivat noin 500 000 euroa.

– Arkkitehtuuri onnistui tosi hyvin. Sekin on vähän kuin taidetta, että sinne tulee valoa ja luontoa kauniisti sisälle, Metso kiittää.

Potilashuoneiden kalustuksessa on vältetty laitostunnelmaa, ja kaikki huoneet ovat yhden hengen huoneita.

Taidetoimikunnassa mukana olo oli Metson mielestä hieno kokemus. Toimikuntaan kuuluivat sairaalan rakennuttajan, käyttäjän, EMMAn ja suunnittelijan edustajat.

Taidetoimikunta määritteli sairaalan hankittavan taiteen tavoitteet ja taiteen sijoituspaikat. Taiteen haluttiin edistävän hyvinvointia, hyviä elämäntapoja ja tervehtymistä mutta myös pysäyttävän, herättävän ajattelemaan ja luovan vuorovaikutusta ihmisten välille.

Teksti:
Minna Pihlava
toimittaja

Kuvat:
Jussi Helttunen

Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 44/2018