THL: Koronaviruksen vasta-aineet säilyvät ainakin neljä kuukautta

Lähes kaikille muodostui vasta-aineita kuukauden kuluessa tartunnasta.

THL: Koronaviruksen vasta-aineet säilyvät ainakin neljä kuukautta Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Koronavirustartunnan seurauksena elimistössä syntyneet vasta-aineet säilyvät ainakin neljä kuukautta. Tämä havaittiin THL:n ja Helsingin kaupungin maaliskuussa alkaneessa tutkimuksessa.

Tutkimuksessa oli mukana perheitä, joissa oli todettu koronavirustartunta. Perheissä vähintään yhdellä henkilöllä oli todettu PCR-testillä varmennettu tartunta. Mukana oli 39 perhettä ja 129 tutkittavaa, joista osa oli lapsia.

Lähes kaikille tartunnan saaneille muodostui vasta-aineita ensimmäisen kuukauden kuluessa tartunnasta. Vasta-aineiden määrä laski seurannan aikana, mutta vielä neljän kuukauden kuluttua tartunnasta viruksen nukleoproteiinin tunnistavat vasta-aineet säilyivät mitattavissa lähes kaikilla tutkituilla.

Tutkimuksessa mitattiin myös vasta-aineita, jotka laboratorio-olosuhteissa pystyvät neutraloimaan virusta.

– Vaikka emme vielä tiedä varmuudella, millainen immuniteetti suojaa uudelta tartunnalta, juuri neutraloivilla vasta-aineilla todennäköisesti on merkitystä. Tässä tutkimuksessa nähtiin, että neutraloivia vasta-aineita muodostui lähes kaikilla koronavirustartunnan saaneilla ja suurimmalla osalla myös ne säilyivät seurannan ajan, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin tiedotteessa.

Lupaavaa rokotekehityksen kannalta

Tuloksilla on merkitystä myös rokotekehityksen näkökulmasta. Luonnollinen infektio tuottaa neutraloivia vasta-aineita, jotka kohdistuvat viruksen piikkiproteiiniin. Valtaosa kehitteillä olevista rokotteista perustuu juuri tähän rakenteeseen.

– Koska myös rokottamalla pyritään saamaan aikaan pitkäkestoisia neutraloivia vasta-aineita, on lupaavaa, että infektion tuottama immuniteetti on kestoltaan pidempi kuin aiemmin on raportoitu, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

THL:n tutkimuksessa selvitetään seuraavaksi immuniteetin säilymistä 6–7 kuukauden kuluttua tartunnasta. Tuloksia on odotettavissa loppuvuoden aikana.

Anne Seppänen

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?