Useita sairauksia sairastavien tilanne heikkenee stressin myötä

Monisairailla stressi ennusti tanskalaistutkimuksen mukaan selvästi suurempaa kuolleisuutta.

Monisairaat eli useita sairauksia sairastavat kärsivät monesti myös mielenterveysongelmista ja usein tilanne myös johtaa kuolemaan. Kuolleisuus on suurta etenkin potilailla, jotka kärsivät kovasta stressistä, tuore tanskalaistutkimus osoittaa.

Tanskalaisten tutkimuksessa hyödynnettiin lähes 120 000 potilaan terveystietoja, jotka oli kerätty osana aiempaa, nelivuotista tutkimusta. Seurannan aikana menehtyi 4 300 potilasta.

Stressaantuneet osallistujat menehtyivät muita todennäköisemmin nelivuotisen seurannan aikana riippumatta siitä, kuinka montaa sairautta he sairastivat. Monisairailla stressi kuitenkin ennusti selvästi suurempaa kuolleisuutta. Tutkijat laskivat, että stressi olisi ollut osallisena noin 130 kuolemantapauksessa potilailla, joilla oli 2–3 sairautta, ja 255 tapauksessa, kun sairauksia oli samanaikaisesti 4 tai enemmän. Muilla osallistujilla stressi liittyi 70 kuolemantapaukseen.

Tanskalaisten havainnot viittaavat stressin olevan huomattava terveysriski monisairaille, mutta stressin lisäksi hyvin moni muukin seikka on voinut vaikuttaa tuloksiin. Joka tapauksessa stressi on selvästikin merkki monisairaan ihmisen ahdingosta ja siitä kysymällä voidaan tunnistaa potilaat, joiden tilanne on erityisen vaikea.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Lähde:
The Association Between Perceived Stress and Mortality Among People With Multimorbidity: A Prospective Population-Based Cohort Study. American Journal of Epidemiology 2016;184:199–210.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia