Uusi diagnoosimenetelmä voi vähentää verinäytteiden tarvetta

Testi tunnistaa myyräkuumeen virtsanäytteestä.

Tutkijat ovat kehittäneet testin, joka tunnistaa myyräkuumeen potilaan virtsanäytteestä. Tähän asti tunnistamiseen on aina tarvittu verinäyte. Myyräkuumetta aiheuttava Puumala-virus kuuluu hantavirusten ryhmään, joten testiä voidaan soveltaa myös muiden hantavirusinfektioiden diagnostiikassa. Hantavirukset aiheuttavat muun muassa vakavia verenvuotokuumeita.

Jos testi osoittautuu riittävän herkäksi ja luotettavaksi, se voi helpottaa diagnosointia ja vähentää verinäytteiden tarvetta.

– Testi saattaisi hyvinkin sopia esimerkiksi rokotesuojan, autoimmuunisairauden tai allergian osoittamiseen, sanoo dosentti Jussi Hepojoki Helsingin yliopistosta tiedotteen mukaan.

Tutkijat keräsivät virtsa- ja verinäytteet 40 potilaalta, jotka olivat myyräkuumeen vuoksi sairaalahoidossa TAYS:ssa. Lisäksi näytteitä kerättiin verrokkiryhmältä.

– Potilaiden virtsanäytteiden testitulokset vastasivat erittäin hyvin verinäytteiden tuloksia. Kaikkien akuuttia puumalavirusinfektiota sairastavien potilaiden virtsasta tehdyn testin tulos oli positiivinen, kertoo Hepojoki.

Tällä hetkellä virtsanäytteestä tehty testi ei kuitenkaan erota akuuttia infektiota aiemmin sairastetusta.

Testi perustuu RFS-menetelmään, joka on uudenlainen tapa mitata kehon tuottamia vasta-aineita. Se, että vasta-aineet voi mitata myös virtsasta, perustuu uuteen havaintoon.

Vasta-aineet koostuvat kahdesta ketjusta, raskaasta ja kevyestä. Vasta-aine sitoutuu kohteeseensa, esimerkiksi virukseen, raskaan ja kevyen ketjun yhdessä muodostamalla niin kutsutulla antigeenia sitovalla alueella. Tutkijat havaitsivat että myös pelkkä kevytketju voi sitoutua antigeeniin mittaukseen riittävällä voimakkuudella.

– Tämä oli mielenkiintoinen löydös, sillä vasta-aineita tuottavat solut tuottavat ylimäärin kevytketjuja, jotka erittyvät virtsan kautta, Hepojoki sanoo.

Kirjoittaja
Hertta Vierula
toimittaja

Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 19.9.2019.