Vaasassa iloitaan laajasta päivystyksestä

Hallitusohjelmassa luvataan, että Vaasan keskussairaala muutetaan laajan päivystyksen sairaalaksi.

Vaasassa ollaan tyytyväisiä siihen, että oma keskussairaala saa laajan päivystyksen. Vaasan keskussairaalan statuksesta väännettiin kättä koko edellisen vaalikauden ajan. Nyt uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu laaja päivystys Vaasaan.

– Täällä on hyvä tunnelma, sanoo johtajaylilääkäri Reijo Autio.

Autio kertoo, ettei seudulla koskaan ymmärretty selityksiä siitä, miksi Vaasaa ei laskettaisi mukaan laajan päivystyksen sairaaloihin. Tilanne loi turhaa epävarmuutta ja synnytti huhuja sairaalan tulevaisuudesta.

– Sellaista ei olisi tarvittu. Haasteita riittää muutenkin, esimerkiksi rekrytoinnissa ja sairaalan talouden pidossa.

Aution mukaan laajan päivystyksen saaminen Vaasaan ei lopulta ollut yllätys. Poliitikkoja kävi vierailuilla ennen vaaleja. Kun vaalitulos selvisi, oli melko varmaa, että laaja päivystys tulee.

Rekrytointia on kehitettävä

Seuraavaksi sairaalassa ryhdytään käytännön toimiin laajan päivystyksen ehtojen täyttämiseksi. Neurologiaan ja akuuttilääketieteeseen tarvitaan lisää osaajia.

Rekrytointia on kehitettävä, Autio sanoo. Suunnitelmissa on yhteistyö esimerkiksi Uumajan yliopiston kanssa, jotta sieltä valmistuvat kaksikieliset lääkärit saataisiin aiempaa paremmin töihin Vaasaan.

Erikoistumisuudistuksen yhteydessä on tarkoitus lisätä yhteistyötä suomalaisten yliopistojen kanssa.

– Erikoistuvat voisivat olla meillä aiempaa pidempiä ajanjaksoja. Siten he kenties integroituisivat seudulle vahvemmin.

Autio muistuttaa, että tilanne sote-kentällä ei ole stabiili. Epävarmuuden vuoksi lääkärit voivat olla tyytymättömiä työtilanteisiinsa eri puolilla Suomea.

– Rekrytoijan pitää tällaisissa tilanteissa olla aktiivinen ja valpas.

Kirjoittaja
Hertta Vierula
toimittaja

Kuva
Vaasan keskussairaalan kuvapankki

Artikkeli on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä 5.6.2019.