Juoksutesti paljastaa: varusmiesten kunto on romahtanut

Kestävyyskunnon heikentyminen ja ylipainon yleistyminen näkyvät myös varusmiesten kunnossa.

Harva aloittavista varusmiehistä jaksaa enää juosta 3000 metriä.
Adobe/AOP
Harva aloittavista varusmiehistä jaksaa enää juosta 3000 metriä.

Nuorten miesten fyysinen kunto on sukeltanut tasaisesti jo 1970-luvulta alkaen.

Varusmiespalveluksen aloittavat juoksivat 70-luvulla Cooperin testissä 2760 metriä, vuonna 2021 keskimäärin 2376 metriä.

Tiputus näkyy erityisesti 3000 metriä juosseiden määrässä. Vuonna 1979 joka neljäs varusmiespalveluksen aloittava juoksi vähintään 3000 metriä, mutta 2021 enää viisi prosenttia.

Miesten kestävyyskunto heikentyy myös työuran aikana

UKK-instituutin, Maanpuolustuskorkeakoulun, Puolustusvoimien sekä Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen yhteistyössä suorittamassa tutkimuksessa laskettiin tulevaisuuden ennustemalli suomalaisten työikäisten miesten kestävyyskunnolle.

Vuonna 1979 joka neljäs alokas juoksi vähintään 3000 metriä, mutta vuonna 2021 enää viisi prosenttia.

Sen mukaan työuran lopulla miesten keskimääräinen kestävyyskunto oli neljänneksen heikompi kuin työuran alussa.

Vuonna 2040 heikon kestävyyskunnon omaa 17 prosenttia 30-vuotiaista, 25 prosenttia 40-vuotiasta, 43 prosenttia 50-vuotiasta, 66 prosenttia 60-vuotiasta ja 87 prosenttia 70-vuotiasta.

Kestävyyskunnon heikentyminen sekä ylipainon ja lihavuuden yleistyminen uhkaavat suomalaisten toimintakykyä ja yhteiskunnan rakenteita.

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.