Krooninen kipu ja seksuaalisuus on mahdollinen yhtälö!

Läheisyys ja hyvä seksuaalielämä on parhaimmillaan hoitavaa ja jopa hyvä kipulääke. Seksistä ei tarvitse luopua, rohkaisevat Anumari Väistö ja Jani Karlsson.

Kipu on ollut aina osa meidän yhteistä historiaamme, sillä tapasimme Janin jo sairastuttua. Neuroleptospiroosi oli runnonut miehen työkyvyttömyyseläkkeelle jättäen jälkeensä kroonisen päänsäryn, kehon oikean puoleisen neuropaattisen kivun ja tulehduksen lähes kaikkiin niveliin. Ei mitään pientä jomottelua, vaan keskivaikeaa raastavaa kipua 24/7. Dosetissa pillereitä kolmekymmentäkuusi päivässä ja kipulaastarit päälle. Haasteet – myös seksuaalisuuden alueella – olivat tiedossa. Teoriassa. Silti ne yllättävät ja osuvat kipeisiin kohtiin.

Rakastan, mutta pystynkö rakastelemaan? Sattuuko liikaa, niin paljon että halu hiipuu kivun varjoon lymyilemään? Uskallanko koskea toista, jos sattuukin vielä enemmän? Teenkö aloitteen, vaikka en tiedä kykenenkö rakastelemaan ”loppuun” saakka? Rohkenenko sanoa, että tänäänkään en jaksa, en pysty, en kykene, vaikka haluaisin. Pystymmekö yhdessä kulkemaan kivun yli nautintoon?

Vaikka rakkaus voikin kantaa yli vaikeuksien, ajattelemme että tieto on siinä hyvänä apuna. Paljun rentouttavassa lämmössä kotipihalla kylpiessämme syntyi idea opaskirjasta kipukroonikoille ja heidän kumppaneilleen – se palvelisi meitä itseämmekin. Me emme ole yksin. Krooninen kipu on kansansairaus, se koskettaa joka viidettä suomalaista. Ja tietysti heidän kumppaneitaan.

Lue lisää: Kivulias kihti

Suomen Kipu ry:n 1 500 jäsenelle lähetettiin kysely kroonisen kivun aiheuttamista haasteista seksuaalisuuteen ja mistä on saanut apua. Vastaukset olivat riipaisevan koskettavia. Pitkäaikainen, kroonistunut kipu haavoittaa ihmistä usein syvästi ja tuo kärsimystä elämään. Se aiheuttaa ahdistusta, masennusta ja usein heikentää itsetuntoa. Kivuliaana on vaikea nähdä valoisia puolia niin itsestä kuin elämästä ympärillä. Useat kokevat kipujen keskellä kehonsa ”raihnaiseksi”, epähaluttavaksi. Rakasteluasennot, yhdyntä ja orgasmit voivat lisätä kipuja. Seksuaalisuutta latistaa myös lääkkeiden sivuvaikutukset. Vaikeuksista seksissä ei ole aina helppo puhua, mutta puhumattomuus ja pelot omasta kykenemättömyydestä voivat etäännyttää kumppanista. Myös kumppanilla voi olla omat pelkonsa esimerkiksi kivun lisäämisestä. Pahimmillaan seksi ja läheisyyskin loppuu kokonaan.

Krooninen kipu ja seksuaalisuus, siis mahdoton yhtälökö? Ei todellakaan! Useista vastauksista löytyi sama ilosanoma, jonka omalla kohdallamme olemme todeksi havainneet. Läheisyys ja hyvä seksuaalielämä on parhaimmillaan hoitavaa ja jopa hyvä kipulääke.

Mistä sitten apua haasteisiin? Hyvä kivun hoito niin lääkkein, fysioterapian ja muun kuntoutuksen ja hoitojen avulla on oleellista myös seksuaalielämän kannalta. Myös masennus tulee hoitaa. Miehen erektiohäiriöihin on olemassa hyviä lääkkeitä. Ota esille seksuaalisuuteen liittyvät asiat lääkärin kanssa. Ja mahdollisuuksien mukaan kannattaa ottaa myös kumppani mukaan vastaanotolle.

Älä päästä kipua elämäsi keskiöön. Mielipaha saa kivutkin tuntumaan synkemmiltä. Anna aikaa asioille, jotka saavat sinut voimaantumaan ja nauttimaan olemassaolostasi. Pidä huoli kivun sallimissa rajoissa myös fyysisestä kunnostasi, se usein parantaa myös seksuaalista vireyttä.

Älä luovu seksistä. Sen sijaan laajenna käsitystäsi seksistä pois yhdyntä- ja orgasmikeskeisyydestä. Itsellemme tämä oppi todella aukeni, kun osallistuimme pariskunnille tarkoitetulle tantrajoogakurssille. Ennakkoluuloisimmat varoittelivat meitä hippityylisistä seksiorgioista. Sen sijaan saimme runsaasti vinkkejä kuinka kohdata kumppani kunnioituksella, hellyydellä ja nauttia läheisyydestä ilman pakkomielteistä päämäärää saada orgasmi.

Sulje puhelimet, televisio, tietokone ja muut häiriötekijät. Nautinto lisääntyy, kun keskittyy olemaan täysillä läsnä, aistit avoimena kumppanin kanssa. Läsnäolemista ja rentoutumista parantavat harjoitukset ja keskittynyt hengittäminen auttavat myös hallitsemaan kipuja. Kokeile rakastelemista sellaiseen vuorokauden aikaan, jolloin kivut ovat vähimmillään. Kipulääkkeen ottaminen sopivasti ennen rakastelemista voi auttaa.

Kerro kumppanillesi rohkeasti mistä nautit ja mitä toivoisit enemmän. Kerro myös siitä, mikä tuntuu vaikealta tai haastavalta. Etsikää avoimin mielin kokeillen juuri teille sopivia asentoja. Vaihtakaa asentoa tarvittaessa rakastelun aikana. Suuseksissä on usein helppo löytää kivuttomampi asento. Joskus itsetyydytys – itserakastelu – yksin tai yhdessä voi olla kivuttomin tapa nauttia.

Liukasteet parantavat selkeästi seksistä saatavaa nautintoa, ne eivät ole tarkoitettu vain ikääntyneille ihmisille. Myös muut apuvälineet voivat tuoda virkistävää vaihtelua ja konkreettista apua seksiin.

Jos ongelmat seksuaalisuuden alueella eivät keskustelemalla ja kokeilemalla kumppanin kanssa selviä, voi olla hyvä hakea apua seksuaalineuvonnasta, seksuaali- tai parisuhdeterapiasta. Kaikki ongelmat eivät toki ole kivun syytä. Seksuaalisuus on herkkä alue ja useilla voi olla elämänhistoriassaan kipeitäkin traumoja, joiden selvittämiseen tarvitaan ammattiapua.

Laitoimme juuri paljun kaminaan tulet. Kohta suljemme puhelimet ja tämän tietokoneen. Annamme aikaa itsellemme ja toinen toisellemme olla läsnä. Ja toivomme Sinulle rohkeutta ja uskallusta rakastaa, etsiä ja löytää omaa tapaasi nauttia seksuaalisuudestasi, koskettaa ja tulla kosketetuksi, nähdyksi pelkoinesi, toiveinesi ja kipuinesi.

Anumari Väistö
Työterveyslääkäri, Väestöliiton koulutuksessa seksuaalineuvojaksi, kipukroonikon kumppani

Jani Karlsson
psykologi, Suomen Kipu ry:n aluevastaava, kipukroonikko

Kirjoittajien opaskirja "Krooninen kipu ja seksuaalisuus" on käytännönläheinen opas kroonisista kivuista kärsiville sekä heidän kumppaneilleen. Kirjan on kustantanut Kanttarelli Publishing ja se on tilattavissa lähes kaikista kirjakaupoista sekä nettikirjakaupoista. Hinta on noin 10 €.