Diabeteksen seulominen terveiltä ei todennäköisesti kannata

Tulosten perusteella seulonnat eivät alentaisi niihin osallistuvien riskiä kuolla seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Aikuistyypin diabeteksen seulominen terveiltä aikuisilta ei yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan todennäköisesti pidentäisi seulontoihin osallistuvien elämää. Sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden varhainen hoitaminen voi silti lykätä varsinaisen diabeteksen puhkeamista.

Yhdysvaltalaisten tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä aikuistyypin diabeteksen varhainen toteaminen ja hoitaminen voisivat parantaa väestön terveyttä huomattavasti. Nyt julkaistut tulokset perustuvat aikaisempien tutkimusten ja tutkimuskatsausten aineistoihin.

Tulosten perusteella seulonnat eivät alentaisi niihin osallistuvien riskiä kuolla seuraavien kymmenen vuoden aikana. Sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden hoitaminen ei sekään vaikuttanut kuolleisuuteen, vaikka lykkäsikin diabeteksen alkamista. Yhdessä pitkässä tutkimuksessa elintaparemontti tosin alensi potilaiden kuolleisuutta 23 vuoden seurannassa.

Aikuistyypin diabetes kehittyy helpommin ihmisille, joilla on muun muassa ylipainoa, korkea verenpaine ja diabetekseen sairastuneita sukulaisia. Sairastumista ehkäisevät muun muassa liikunta ja terveellinen ruokavalio eli pitkälti samat keinot, jotka ehkäisevät sydänsairauksia ja monia muita sairauksia. Diabetesta sairastaa noin puoli miljoonaa suomalaista.

Tutkimus julkaistiin Annals of Internal Medicine -lehdessä.

Lue myös:
Miksi diabetesta sairastavan lapsen hoitotasapainoa on niin vaikea parantaa?

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Annals of Internal Medicine 2015;162:765776

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.