Eläinlääkäri voi vaikuttaa antibioottiresistenssiin

Uuden lääkelain myötä eläinlääkärin osuus vastuullisessa antibioottien ja muiden lääkkeiden käytössä korostuu entisestään.

Suomessa lääkelaki ja asetus lääkkeiden luovutuksesta muuttuvat joulukuun alussa siten, että eläinlääkäreillä on oikeus luovuttaa tuotantotiloille lääkkeitä entistä vapaammin. Suomen Eläinlääkäriliiton mukaan eläinlääkärin osuus vastuullisessa antibioottien ja muiden lääkkeiden käytössä korostuu entisestään.

Liitto muistuttaa, että antibioottien käyttöä tulisi harkita tarkkaan eläimiä hoidettaessa. Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit eivät tunnista valtioiden rajoja tai eroja eläinlajien välillä, ne ovat yhteisiä eläimille ja ihmisille. Usein on vaikea todeta, kuka on ollut ensimmäinen tartunnan saaja.

Suomessa hoidetaan eläinyksilöitä

Euroopan maissa antibioottien maakohtainen kokonaismyynti vaihtelee satakertaisesti. Suomi, Ruotsi ja Norja ovat vähäisen käytön maita. Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja Iso-Britannia ovat runsaamman käytön maita.

Useassa Euroopan maassa eläinryhmiä lääkitään lähinnä lääkerehulla. Suomessa taas hoidetaan eläinyksilöitä. Lisäksi Suomessa eläimiä lääkitään kapeakirjoisilla, tautiin sopivilla lääkkeillä, kun taas muualla käytetään laajempikirjoisia antibiootteja.

Tilanne on mennyt parempaan suuntaan. Kulutus on vähentynyt useassa maassa muutaman vuoden aikana. Tähän on vaikuttanut eläinten mikrobilääkkeiden eurooppalainen kulutusraportointi, joka alkoi neljä vuotta sitten. Esimerkiksi Alankomaissa kokonaiskulutus on muutamassa vuodessa vähentynyt noin 49 prosenttia, ollen silti moninkertainen Suomeen verrattuna.

Lue myös: Antibioottien käyttö eläimillä

Lähde:
Suomen Eläinlääkäriliitto

Kuva:
Panthermedia