Huono kuulo saattaa ennakoida muistin heikkenemistä

Kuulolaitteen käyttäminen kuitenkin kumoaa yhteyden. Suojavaikutus viittaa siihen, että yhteys johtuisi juuri kuulemisen ongelmista ja olisi siten myös hoidettavissa.

Huonokuuloisten kuusikymppisten muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot voivat heikentyä tavallista nopeammin. Kuulolaitteen käyttäminen kuitenkin kumoaa yhteyden, tuore tutkimus osoittaa.

Tutkimuksessa 3 700 yli 65-vuotiasta seurattiin 25 vuoden ajan. Osallistujista 140 kärsi huomattavasta kuulon heikkenemisestä, 1 100 lievästä ja loput kokivat kuulevansa normaalisti.

Kun tutkijat tekivät osallistujille kognitiivisia mielentoimintoja mittaavia testejä, he havaitsivat huonokuuloisten saavan heikoimpia tuloksia jo tutkimuksen alussa.

Seurannan kuluessa huonokuuloisten testitulokset myös heikkenivät nopeammin kuin normaalikuuloisten riippumatta osallistujien iästä, sukupuolesta tai koulutustasosta. Poikkeuksen kuitenkin muodostivat ne huonokuuloiset, jotka olivat alkaneet käyttää kuulolaitetta. Heidän testituloksensa eivät eronneet hyväkuuloisten tuloksista, tutkijat havaitsivat.

Kuulon huonontuminen on yhdistetty kognitiiviseen heikentymään aiemminkin, mutta syyt yhteyden taustalla ovat vielä epäselvät. Nyt havaittu kuulolaitteisiin liitetty suojavaikutus kuitenkin viittaa siihen, että yhteys johtuisi juuri kuulemisen ongelmista ja olisi siten myös hoidettavissa.

Lue myös:
16 faktaa: Kuulon heikkeneminen
Huonokuuloisten mielentoiminnot heikkenevät nopeammin

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Journal of American Geriatrics Society 2015;DOI:10.1111/jgs.13649

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.