HUS testaa suojattua sähköpostia potilasviestintään

Erikoissairaanhoidon potilaat voisivat saada esimerkiksi epikriisin tai laboratoriotuloksia verkossa toimivan asiointitilin kautta.

HUS aloittaa suojatun sähköpostin testaamisen erikoissairaanhoidon potilaiden kanssa. Projektin tarkoituksena on selvittää, miten Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin hallinnoima Kansalaisen asiointitili soveltuu tiedon välittämiseen klinikoista ja osastoilta potilaiden suuntaan.

Projektipäällikkö Piia Pesonen kertoo, että hanke on alkuvaiheessa.

– Kartoitamme juuri, mitkä klinikat ja osastot lähtevät mukaan pilottiin. Yritämme saada mukaan ainakin muutaman yksikön, jotta potilaita kertyisi mahdollisesti ainakin muutama sata.

Asiointitilin kautta potilaalle voitaisiin lähettää esimerkiksi epikriisi tai vaikkapa joitain laboratoriotuloksia. Pesonen painottaa, että työn edetessä tarkentuu, millaista tietoa sähköisenä olisi paras lähettää.

– Klinikoiden tarpeet ratkaisevat sen.

HUS:n tavoitteena on saada projekti käyntiin toukokuussa, kokeilun on tarkoitus kestää tämän vuoden ajan. Oleellista sen onnistumisessa on, että potilaat avaavat itselleen verkossa asiointitilin. Tilille kirjaudutaan pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sähköisellä henkilökortilla.

Pesosen mukaan hankkeen taustalla on aito tarve sähköpostiviestinnälle potilaiden ja hoitohenkilökunnan välillä. Joillain osastoilla on tiedon lähettämiseen käytetty suojaamatonta, "tavallista" sähköpostia, mikä on kuitenkin ehdottomasti kiellettyä tietoturvasyistä.

Asiointitiliä käyttää terveydenhuollon yksiköistä tällä hetkellä YTHS. Tilin on itselleen avannut vuoden 2011 lanseerauksen jälkeen noin 40 000 kansalaista. Sitä kautta päätöksiä voivat lähettää myös muut viranomaiset, kuten Verohallinto, poliisi ja maistraatit. Asiointitiliä ollaan laajentamassa kaksisuuntaiseen viestintään.

HUS saa hankkeeseen valtionavustusta SADe-ohjelman (sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma) puitteissa. Yhdessä Lohjan @Sosiaalipalvelut-hankkeen kanssa ne saavat tukea yhteensä noin 150 000 euroa.

HUS suunnitteli muutama vuosi sitten hankkivansa oman ohjelman suojattua sähköpostiyhteyttä varten. Hanke tyrehtyi oikeusjuttuun, joka koski epäilyä siitä, että ohjelman hankintaprosessissa olisi rikottu hankintalakia.

Kirjoittanut:
Jaana Ahlblad

Kuva: Panthermedia