Kahden kodin ratkaisu ei lisää avioerolapsen oireilua

Vuorotellen vanhempiensa luona asuvat eivät tulosten perusteella oireile sen enempää kuin nuoret, jotka asuvat vain toisen vanhempansa luona tai pääasiassa vain yhden vanhemman luona.

Yhä useammat avioerolapset asuvat puoliksi äitinsä ja puoliksi isänsä luona, mutta järjestelyn on pelätty aiheuttavan lapsille stressiä ja psykosomaattisia oireita. Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan pelko on turha ainakin kuudesluokkalaisten ja yläasteikäisten kohdalla.

Vuorotellen vanhempiensa luona asuvat eivät tulosten perusteella oireile sen enempää kuin nuoret, jotka asuvat vain toisen vanhempansa luona tai pääasiassa vain yhden vanhemman luona. He silti oireilevat jonkin verran enemmän kuin ydinperheissä elävät, mutta sama koskee muita avioerolapsia.

Tutkimuksessa käytettiin kaikille kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille ruotsalaiskoululaisille suunnattua kyselyä, johon vastasi lähes 150 000 nuorta. Stressiin liittyviä psykosomaattisia oireita olivat muun muassa unettomuus, vatsakivut, pääkivut, ruokahaluttomuus ja alakuloisuus.

Ruotsalaisten tulokset ovat uskottavia ja viittaavat siihen, ettei vuoroasuminen ole haitaksi ainakaan yläasteikäisille lapsille. Tätä huomattavasti nuoremmille vuoroasuminen ei välttämättä aina sovi.

Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Journal of Epidemiology & Community Health 2015;DOI:10.1136/jech-2014-205058

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.