Kolmannes nuorten masennuksista liitoksissa kiusaamiseen

Kolmannes nuorten masennuksista liitoksissa kiusaamiseen Kuva 1 / 1

Merkittävä osa nuorten aikuisten masennuksista saattaa johtua kouluiässä tapahtuneesta kiusaamisesta. Brittitutkimuksen mukaan kiusaaminen ja koulukiusaaminen voivat selittää jopa kolmanneksen 18-vuotiaiden masennuksista.

British Medical Journalin julkaisemat tulokset perustuvat lähes 4 000 kahdeksantoistavuotiaan tutkimusaineistoon. Osallistujat olivat vastanneet kiusaamista koskevaan kyselyyn 13-vuotiaana.

Tulosten perusteella noin seitsemääsataa osallistujaa oli kiusattu 13-vuotiaana vähintään viikoittain ja heistä 15 prosentilla oli masennusdiagnoosi 18-vuotiaana. Satunnaisemmin kiusatuksi tulleista masennukseen oli sairastunut 7 prosenttia ja kiusaamiselta säästyneistä vain vajaat 6 prosenttia.

Jos tulokset pitävät paikkansa, mahdollisesti jopa 30 prosenttia nuorten aikuisten masennuksista voi johtua kiusaamisesta, tutkijat kirjoittavat. Arvio perustuu oletukseen siitä, että kiusaamisen ja masennuksen välinen yhteys on syyseurauksellinen eikä selity jollain kolmannella seikalla.

Kiusaamisen jättämät psyykkiset vammat jatkuvat usein koko elämän ja ulottuvat hyvin monille elämän alueille, aiemmista tutkimuksista tiedetään. Toistuvan ja pitkäkestoisen kiusaamisen uhriksi joutuneilla on masennuksen lisäksi tavallista enemmän myös ahdistuneisuutta ja itsemurha-ajatuksia.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: BMJ 2015;350:h2469

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?