Kuumat aallot kestävät luultua kauemmin

Tutkimuksen mukaan terveydenhuollossa pitäisi kertoa naisille, että vaihdevuosien oireet voivat kestää yli seitsemänkin vuotta.

Yleisen käsityksen mukaan kuumat aallot kiusaavat 70–80 prosenttia naisista, mutta varsin hankalia ne ovat vain 20 prosentilla. Hikoilun on ajateltu kestävän tavallisimmin noin 2–5 vuoden ajan, mutta tiedelehti JAMA:ssa julkaistun tutkimuksen mukaan kuumat aallot voivat kestää jopa 14 vuotta.

Yli 17 vuotta kestäneeseen tutkimukseen osallistui 3 302 naista eri puolelta Yhdysvaltoja. Keskimäärin vaihdevuosien oireet kestivät yli seitsemän vuotta. Viimeisten kuukautisten jälkeen ne jatkuivat keskimäärin 4,5 vuotta. Kaiken kaikkiaan oireet kestivät kauan siksi, että ne alkoivat jo ennen kuukautisten loppumista.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että mitä aikaisemmin vaihdevuodet alkoivat, sitä todennäköisemmin ne kestivät pidempään. Naisilla, joilla kuumat aallot alkoivat ennen kuukautisten loppumista tai joilla oli perimenopaussi, oireet kestivät keskimäärin 11,8 vuotta. Pahimmillaan oireet saattoivat kestää 14 vuotta.

Myös naisten henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttivat kuumien aaltojen kestoon. Esimerkiksi afroamerikkalaisilla naisilla (mediaani 10,1 vuotta) kuumat aallot kestivät kauemmin kuin vaaleaihoisilla naisilla. Lisäksi stressi, alempi koulutustaso ja masennusoireet olivat yhteydessä pidempikestoisiin kuumiin aaltoihin.

Tutkimuksessa todetaankin, että terveydenhuollossa pitäisi kertoa naisille, että vaihdevuosien oireet voivat kestää yli seitsemänkin vuotta. Tieto vaikuttaisi luultavasti hoidon suunnitteluun.

Lähde:
JAMA
Terveyskirjasto

Johanna Nykopp / Potilaan Lääkärilehti
Kuva: Panthermedia