Lasten tuberkuloosi on yleisempi kuin on uskottu

Noin miljoona lasta sairastuu vuosittain tuberkuloosiin maailmassa. Lääkeresistenttiin tuberkuloosiin sairastuu yli 30 000 lasta joka vuosi.

Noin miljoona lasta sairastuu vuosittain tuberkuloosiin maailmassa, toteaa Lancet-lehden tutkimus. Arvioitu lukumäärä on noin kaksi kertaa suurempi kuin aikaisemmin on ajateltu.

Lääkeresistenttiin tuberkuloosiin sairastuu 32 000 lasta joka vuosi.

Tutkimustietoa on ollut aika niukasti tuberkuloosiin maailmanlaajuisesti sairastuvien lasten määrästä, koska kyseistä tautia on lapsilla hankalampi diagnosoida kuin aikuisilla.

Tutkijat painottavat, että parempaa diagnostiikka tarvitaan lasten tuberkuloosin havaitsemiseksi.

Tuberkuloosi on vähentynyt EU- ja ETA-maissa

Vuonna 2012 raportoitiin 68 423 tuberkuloositapausta 29 EU- ja ETA-maassa Euroopan tartuntatautiviraston ja WHO:n uusien raporttien mukaan.

Tuberkuloositapaukset ovat vähentyneet keskimäärin 5 % joka vuosi aina 2008 lähtien.

Euroopan tartuntatautivirasto toteaa, että EU- ja ETA-maat ovat onnistuneet taistelussa tuberkuloosia vastaan ja ovat saavuttaneet tuberkuloosin vähentämiselle asetetut tavoitteet viiden vuoden aikana. Maat eivät ole kuitenkaan onnistuneet täyttämään lääkeresistentin tuberkuloosin hoidolle määriteltyjä tavoitteita.

Hoito onnistui vain 34 %:lla lääkeresistenttiä tuberkuloosia sairastavista potilaista.

Euroopan tartuntatautivirasto tähdentää, että tuberkuloosi on diagnosoitava mahdollisimman aikaisin. Moniammatillinen yhteistyö on myös tärkeää onnistuneessa hoidossa.

Ulla Toikkanen
toimittaja

Kuva: CDC

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.