Metabolinen oireyhtymä on myös monihermosairauden riskitekijä

Hollantilaisen tutkimuksen tulokset osoittavat metabolisen oireyhtymän, vyötärölihavuuden ja kolesteroliongelmien olevan monihermosairauden riskitekijöitä.

Tuntohäiriöitä ja lihasten heikkoutta aiheuttava monihermosairaus kehittyy tavallista helpommin potilaille, jotka potevat metabolista oireyhtymää tai sen osatekijöitä. Varsinkin vyötärölihavuus ja kolesteroliongelmat suurentavat sairastumisriskiä, hollantilaistutkimus osoittaa.

Hollantilaisten havainto on mielenkiintoinen, sillä vaikka diabetes on pitkään tunnettu monihermosairauden riskitekijäksi, metabolisen oireyhtymän vaikutus on jäänyt pitkälti selvittämättä. Tutkimukseen osallistui 1 200 keskimäärin 70-vuotiasta hollantilaista.

Tulosten perusteella metabolista oireyhtymää potevien sairastumisriski oli kaksi kertaa suurempi kuin samanikäisten terveiden. Yhteys voimistui mitä useampia oireyhtymän osatekijöitä potilaalla oli. Varsinkin vyötärölihavuus ja veren suuri triglyseridipitoisuus suurensivat sairastumisen todennäköisyyttä.

Analyysi varmisti myös diabeteksen ja monihermosairauden yhteyden, mutta varsinaista diabetesta lievempi sokeriaineenvaihdunnan häiriintyminen ei liittynyt suurentuneeseen sairastumisriskiin.

Hollantilaisten tulokset osoittavat metabolisen oireyhtymän, vyötärölihavuuden ja kolesteroliongelmien olevan monihermosairauden riskitekijöitä riippumatta siitä sairastaako potilas diabetesta. Havainnot viittaavat metabolisten ongelmien mahdollisesti heikentävän yleisemminkin ääreishermoston toimintaa

Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa yhdistyvät vyötärölihavuus, poikkeava glukoosi- ja rasva-aineenvaihdunta sekä kohonnut verenpaine. Siihen liittyy suurentunut sydän- ja verisuonisairauksien, tyypin 2 diabeteksen ja yleisen kuolleisuuden riski. Metabolista oireyhtymää potee joka kolmas keski-ikäinen suomalainen.

Tutkimus julkaistiin Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry -lehdessä.

Lähde:
Metabolic syndrome is related to polyneuropathy and impaired peripheral nerve function: a prospective population-based cohort study. Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry 2016;DOI:10.1136/jnnp-2016-314171

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia