Pähkinänsyönti

Kesyyntynyt orava tuo piristystä kuvaajan arkeen.

Päivän voimaannuttavassa valokuvassa kerrotaan oravasta, jonka puuhastelun seuraaminen pitää kuvaajan mielen virkeänä. Kuvan ottanut Tuula Antila kertoo seuraavaa:

"Tämä kaveri tulee kädestä hakemaan pähkinöitä. Tarjosin tälle kurrelle ihan pienestä asti pähkinöitä ja sillä sain kesytettyä kaverin. Puolen vuoden syöttämisen jälkeen sama kaveri on edelleen pähkinänhaussa.

Ihana huomata että meillä on nyt luotto molemmin puolin. Minun ei tarvitse pelätä puraisua ja orava luottaa, että vain annan ruokaa hänelle. Tämä kuva on otettu takapihalta, jossa orava istuu grillin päällä.

Oravien ruokkiminen kuuluu nyt jokapäiväiseen rutiiniin. Ensimmäiseksi aamulla, kun avaan verhot, katson näkyykö kurreja ja onhan niillä varmasti ruokaa. Tämä pitää mielen virkeänä ja ilahduttaa kovasti katsella niiden pähkinänpiilotustouhuja.

Myös ruokinta-automaattien itse nikkarointi tuo kivaa pikku puuhastelua arkeen."

Voimaannuttava valokuvatapahtuma on ollut suosittu ja siksi toimituksemme on päättänyt, että tapahtumaa jatketaan vielä jouluun saakka. Odotamme mielenkiinnolla, millaista inspiraatiota joulun läheneminen kuvaajissa herättää. Muistutamme myös, että kuvan jo lähettäneet voivat ilomielin osallistua tapahtumaan toisellakin kuvalla. Voimaannutaan yhdessä valokuvien ja tarinoiden avulla.

Osallistumisohjeet ja valokuvat löydät täältä.

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Tuula Antila