Sosiaali- ja terveysministeriksi nousee entinen anestesiahoitaja

Pirkko Mattila astuu perhesyistä lähtevän Hanna Mäntylän tilalle.

Sosiaali- ja terveysministerin pestin jättävän Hanna Mäntylän tilalle nousee ensi viikolla toisen kauden kansanedustaja Pirkko Mattila (ps).

Mattila on koulutukseltaan filosofian maisteri, anestesiasairaanhoitaja ja opettaja. Hän on toiminut kansanedustajana vuodesta 2011 ja eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana vuodesta 2012.

Mattila luonnehtii perehtyneensä koulutuksensa ja aiemman työnsä kautta monipuolisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä aluehallintoon.

Hän on työskennellyt sairaanhoitajana Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin palveluksessa vuosina 1988–2007 sekä lyhyen jakson SPR:n kenttäsairaalassa Haitissa. Ennen valintaansa eduskuntaan hän työskenteli kouluttajana Oulun aikuiskoulutuskeskuksessa.

Mattila on Muhoksen kunnanvaltuuston jäsen, ja hän on toiminut myös maakuntavaltuutettuna.

Perussuomalaiset ilmoitti ministerinvaihdoksesta tiedotustilaisuudessa tiistaina. Mäntylä jättää tehtävän perhesyiden takia.

– Hihat kääritään ja töihin. Ajattelen, että tulen olemaan ministeri, joka ymmärtää ministerin tehtävän, suuret haasteet ja suuren työmäärän. Sote ja maakuntahallinto ovat valmistelussa hyvässä vaiheessa. Eivät valmiita mutta etenemässä. Viedään ne loppuun, Pirkko Mattila sanoo Suomen Uutisten videolla.

Lue lisää: Sote-Suomi

Mattilan mukaan perussuomalaiset haluaa turvata palvelut, estää kermankuorinnan, suosia suomalaista työtä ja turvata työntekijöiden aseman. Itsehallintoalueille hän toivoo todellista päätösvaltaa, ettei puhuta vain valtionhallinnon jatkeesta.

Miia Soininen
toimittaja

Kuva: Eduskunta