Terveellinen ruokavalio saattaa ehkäistä synnynnäisiä sydämen epämuodostumia

Yhteys ei ole kovin voimakas, mutta pienetkin vaikutukset ovat tervetulleita, tutkijat kirjoittavat.

Äidin terveellinen ruokavalio ennen raskautta voi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan pienentää joidenkin synnynnäisten sydämen epämuodostumien vaaraa. Yhteys ei ole kovin voimakas, mutta pienetkin vaikutukset ovat tervetulleita, tutkijat kirjoittavat.

Tulokset julkaistiin Archives of Disease in Childhood -lehdessä, ja niiden perusteella terveellistä ruokavaliota noudattavien lapsilla on noin 40 prosenttia harvemmin Fallot’n tetralogiaa, joka on erilaisten synnynnäisten sydänvikojen yhdistelmä, sekä noin 20 prosenttia harvemmin sydämen eteisten väliseinän puutoksia. Vertailukohtana olivat äidit, joiden ruokavalio oli vähemmän terveellinen.

Äitien ruokavalion terveellisyyttä arvioitiin sen perusteella, miten usein he söivät muun muassa kasviksia, hedelmiä, kalaa ja palkokasveja ja kuinka paljon he saivat ruoastaan folaatteja, rautaa ja kalsiumia. Myös ravinnon rasvat ja niiden laatu huomioitiin, kuten myös karkkien ja lihan kulutus.

Suomessa merkittäviä synnynnäisiä epämuodostumia todetaan vuosittain noin 2 000 vastasyntyneellä. Epämuodostumien ehkäisyyn ei ole paljoakaan keinoja, mutta tunnetuin ja toimivin niistä lienee foolihappo, joka ehkäisee hermostoputken sulkeutumishäiriötä. Aiempien tutkimusten perusteella myös monivitamiinivalmisteiden syöminen saattaa pienentää joidenkin synnynnäisten epämuodostumien riskiä.

Tutkimus perustuu lähes 20 000 lapsen ja äidin terveystietoihin. Lapsista puolella oli synnynnäinen sydämen epämuodostuma.

Lue myös:
Lähes kolmannes käyttää liian vähän D-vitamiinia raskausaikana

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Archives of Disease in Childhood 2015;DOI:10.1136/archdischild-2014-308013

Kuva:
Panthermedia 

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.