Tipaton tammikuu – hyötyä vai haittaa?

Asiantuntijat puolustavat vastakkaisia näkemyksiä BMJ:ssa.

Noin joka viides alkoholia käyttävä suomalainen viettää vuosittain Tipatonta tammikuuta. Britanniassa suosiota kerää vastaava kampanja Dry January.

Brittiläisiltä asiantuntijoilta löytyy kuitenkin poikkeavia näkemyksiä alkoholittomasta kuukaudesta. BMJ:n kirjoituksessa kysytään, voiko kampanjasta olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tipaton, kyllä kiitos

Liverpoolin yliopiston kunniatohtori Ian Gilmore puolustaa tipatonta, koska vastaavat kampanjat saavat ihmiset todennäköisesti ainakin pohtimaan juomistaan. Alkoholin kulutus on kaksinkertaistunut Britanniassa viimeisten 40 vuoden aikana, joten ei liene haitaksi kannustaa pitämään taukoa juhlakauden jälkeen.

Selvityksen mukaan 67 prosenttia tipatonta viettäneistä vähensi juomistaan puolen vuoden ajan. Monet osallistujat ovat raportoineet hyvistä puolista kuten laihtumisesta, rahan säästymisestä, parantuneesta unen laadusta sekä energisyydestä. On myös hienoa huomata, että elämän ei tarvitse pyöriä alkoholin ympärillä.

Kampanja kohdistuu seurassa juoviin kohtuukäyttäjiin eikä alkoholiriippuvaisiin. Vakavasta alkoholiongelmasta kärsivien tulisi puhua lopettamisesta ensin lääkärin kanssa.

Tipaton, ei kiitos

Yliopistonlehtori Ian Hamilton Yorkin yliopistosta huomauttaa, että tipattoman kaltaisten kampanjoiden toimivuudesta ei ole näyttöä ja niillä voi olla tahattomia seurauksia.

Kampanjan kohderyhmään liittyy epäselvyyttä. Viesti voi mennä hukkaan, koska nuoret käyttävät alkoholia eri tavoin kuin iäkkäät. Kampanja saattaa lähettää alkoholista hämmentävää "kaikki tai ei mitään" -viestiä.

Ihmiset voivat katsoa, että kuukauden tipaton antaa luvan palata loppuvuodeksi liialliseen alkoholinkäyttöön. Äkillinen juomalakko voi myös aiheuttaa suurkuluttajille erilaisia oireita.

BMJ:n podcast

Miia Soininen
toimittaja

Kuva: Panthermedia