Tutkimus: Kalansyöjät pienemmässä masennusvaarassa

Tutkimus ei kuitenkaan osoita, että nyt havaitut yhteydet johtuvat vain ja ainoastaan kalasta.

Runsaasti kalaa syövät saattavat säästyä masennukselta muita todennäköisemmin, tuore kiinalaistutkimus osoittaa. Mahdollisesti yhteys selittyy kalan sisältämillä terveellisillä rasvahapoilla, joilla on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia.

Kiinalaisten tutkimus perustuu aiempien tutkimusten aineistoihin ja niiden yhteisanalyysiin. Laatukriteerit täyttäviä tutkimuksia löytyi lopulta 26 ja niihin oli osallistunut yhteensä 150 000 henkilöä.

Verrattuna kalaa vähänlaisesti syöviin riski sairastua masennukseen oli 16 prosenttia pienempi osallistujilla, jotka söivät kalaa paljon ja usein. Yhteys näkyi myös tutkimuksissa, joissa miehet ja naiset analysoitiin erikseen.

Kiinalaisten tulokset vahvistavat käsitystä kalan terveellisyydestä, mutta ne eivät osoita, että nyt havaitut yhteydet johtuvat vain ja ainoastaan kalasta. Runsaasti kalaa sisältävä ruokavalio voi auttaa myös sydän- ja verisuosisairauksien ehkäisyssä, aiemmista tutkimuksista tiedetään.

Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Lue myös:
Monityydyttymättömät rasvahapot saattavat lievittää tulehdusta
Silakan syömisestä hyötyvät eniten keski-iän ylittäneet
Ravitsemussuositus ei käske ketään

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Journal of Epidemiology & Community Health 2015;DOI:10.1136/jech-2015-206278

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.