Uusi alku

"Kotimme piha oli muuttaessamme huonosti hoidettu, mutta löysimme sieltä vanhoja istutuksia ja muun muassa monenlaisia ruusuja. Hoidimme niitä ahkerasti ja pian ne alkoivatkin kukkia."

Päivän valokuvassa kerrotaan ilahduttavasta yllätyksestä ja uuden elämän alusta.

"Kuva on syyskuulta 2012. Kävin juuri läpi raskasta avioeroa ja olimme muuttaneet lasten kanssa vuokralle rivitalokotiin. Kotimme piha oli muuttaessamme huonosti hoidettu, mutta löysimme sieltä vanhoja istutuksia ja muun muassa monenlaisia ruusuja. Hoidimme niitä ahkerasti ja pian ne alkoivatkin kukkia.

Eräs yksinäinen ruusu ei kuitenkaan näyttänyt millään kukkivan. Kunnes sitten eräänä päivänä raskaan työ- ja päiväkotipäivän jälkeen näimme pihalla iloisen yllätyksen. Ruusu oli puhjennut täyteen kukkaan ja kaikkien yllätykseksi se oli erivärinen kuin pihan muut ruusut - keltainen. Tämä ilahdutti koko perhettä ja itse koin sen eräänlaisena symbolina uuden elämämme alulle."

Osallistu sinäkin voimaannuttavan valokuvan tapahtumaan. Ohjeet ja kaikki kuvat löytyvät täältä.

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva: Anu Vaulakorpi