Väitös: Nuoren itsetuhoiseen käyttäytymiseen suhtauduttava vakavasti

Tutkimuksessa painotetaan, että kaikkiin itsensä vahingoittamisen muotoihin tulisi suhtautua yhtä vakavasti kuin itsemurhayritykseen.

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan itseään vahingoittavat nuoret ovat riskissä jatkaa itsetuhoista käyttäytymistä myös nuorena aikuisena. Esimerkiksi viiltely, voi johtaa itsemurhayrityksiin. Myös vähäinen kavereiden antama tuki ja runsas alkoholin käyttö ennustivat itsemurhayrityksiä.

Itsetuhoinen käyttäytyminen tarkoittaa itsensä vahingoittamista myös ilman itsemurhatarkoitusta. Itsetuhoista käytöstä esiintyy kolmasosalla masennuksen vuoksi hoitoon hakeutuneista nuorista. Siksi masennuksen varhainen tunnistaminen ja hoito ovat keskeisiä nuorten itsetuhoisuuden ehkäisemisessä.

Tutkimuksessa painotetaan, että kaikkiin itsensä vahingoittamisen muotoihin tulisi suhtautua yhtä vakavasti kuin itsemurhayritykseen. Luottamuksellisessa arviointitilanteessa on erityisen tärkeää kartoittaa myös itsensä vahingoittamista ilman tarkoitusta tehdä itsemurha, koska nuori jättää sen muuten kertomatta.

Tutkimuksessa seurattiin 218 masennusdiagnoosin saanutta 13–19-vuotiasta nuorta vuoden ja kahdeksan vuoden kuluttua alkuhaastattelusta. Väitöstutkimuksen on tehnyt yhteiskuntatieteiden maisteri, nuorisopsykoterapeutti Virpi Tuisku ja se on osa Nuorten Depressio-tutkimusta.

Lähde:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Depressed adolescents grow up: Prevalence, course and clinical risk factors of non-suicidal self-injury, suicidal ideation and suicide attempts

Kuva:
Panthermedia