Ruokariippuvuus on yleinen ongelma

Riippuvuus syntyy usein prosessoituihin ja energiatiheisiin ruokiiin.

Riippuvuutta aiheuttavat esimerkiksi suolaiset ja rasvaiset ruuat ja naposteltavat, kuten hampurilaiset, pitsat ja sipsit.
Adobe/AOP
Riippuvuutta aiheuttavat esimerkiksi suolaiset ja rasvaiset ruuat ja naposteltavat, kuten hampurilaiset, pitsat ja sipsit.

Yhä useampi suomalainen kärsii ruokariippuvuudesta. Riippuvuutta koetaan erityisesti prosessoituihin ja energiatiheisiin ruokiin ja juomiin.

Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi makeiset, leivonnaiset ja sokeripitoiset virvoitusjuomat sekä suolaiset ja rasvaiset ruuat ja naposteltavat, kuten hampurilaiset, pitsat ja sipsit.

­– Ruokariippuvuudesta on arvioitu kärsivän jopa 20 prosenttia aikuisista, ja se on yhdistetty esimerkiksi ylipainoon ja korkeaan kolesteroliin. Onkin esitetty, että energiatiheiden ruokien taipumus aiheuttaa riippuvuutta saattaa olla merkittävä tekijä lihavuuden yleistymisessä väestötasolla, selittää tutkijatohtori Jani Kajanoja Turun yliopiston tiedotteessa.

Varsinaisesta ruokariippuvuudesta kärsi 1,5 prosenttia tutkituista miehistä ja 6,6 prosenttia naisista. Lievemmät oireet olivat kuitenkin huomattavan yleisiä.

Turun yliopiston FinnBrain-tutkimus selvitti ensimmäistä kertaa, kuinka yleisiä ruokariippuvuusoireet ovat suomalaisilla.

Tutkijat kartoittivat myös ruokariippuvuusoireiden yhteyksiä ylipainoon ja mielenterveysoireisiin.

Ongelma on myös yhteiskunnallinen

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että prosessoidut, energiatiheät ruuat ja juomat saattavat tuottaa mielihyvää tavalla, joka muistuttaa päihteiden vaikutuksia ja aiheuttaa riippuvuuden kaltaisia oireita.

– Tällaisten elintarvikkeiden saatavuus, markkinointi ja kulutus ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosikymmenten aikana, mikä tekee ongelmasta keskeisesti yhteiskunnallisen, Kajanoja huomauttaa. 

Hän ehdottaa, että asia tulisi ottaa huomioon terveyspoliittisessa päätöksenteossa, esimerkiksi haittaveroilla, markkinoinnin rajoittamisella ja tukemalla taloudellisesti terveellisempiä ruokia.

Lievät oireet yleisiä

FinnBrain-tutkimuksessa kartoitettiin ruokariippuvuusoireita 377 aikuiselta.

Lisäksi tutkittiin oireiden yhteyttä masennus- ja ahdistuneisuusoireisiin sekä painoindeksiin.

Varsinaisesta ruokariippuvuudesta kärsi 1,5 prosenttia tutkituista miehistä ja 6,6 prosenttia naisista. Lievemmät oireet olivat kuitenkin huomattavan yleisiä.

Oireiden määrässä ei ollut eroa sukupuolten välillä, mutta naiset kokivat oireet useammin ongelmaksi.

Alkuperäinen uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.