9 osumaa
MS-taudin uusi Käypä hoito -suositus julkaistiin maaliskuussa. Päivitystyöhön osallistuivat ensi kertaa myös potilaat.
Kannattaa keskittyä mieluummin siihen, missä on onnekas, kuin siihen, missä on epäonninen, muistuttaa Petri Riikonen.
Virtsaamisongelmia ei tarvitse hiljaa hyväksyä. Niihin pitää hakea apua lääkäriltä.
Suomessa MS-tautia sairastaa noin 7 000 henkilöä ja sitä on naisilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehillä. Yleisin sairastumisikä on noin 20–40 vuotta.
MS-tautia eli multippeliskleroosia sairastaa noin 7 000 suomalaista.
Suomessa MS-tautia sairastaa noin 7 000 henkilöä ja sitä on naisilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehillä. Yleisin sairastumisikä on noin 20?40 vuotta.
Iän myötä lisääntyvät virtsaamisongelmat ovat hyvin tuttuja monelle meistä. Itse asiassa 18 vuotta täyttäneistä suomalaisista kahdeksalla prosentilla on yliaktiivinen rakko.
Jos uni ei virkistä ja aina vain väsyttää, voi kyseessä olla pitkäaikainen väsymysoireyhtymä.
Aktiivinen liikunta on tärkeää jo MS-taudin varhaisvaiheista lähtien, todetaan tuoreessa väitöstutkimuksessa.