MS-tautia sairastavat kuolevat muita nuorempina

MS-tautia eli multippeliskleroosia sairastaa noin 7 000 suomalaista.

MS-tauti eli multippeliskleroosi lisää riskiä menehtyä sydänsairauksiin, infektioihin ja hengityssairauksiin, tuore brittitutkimus osoittaa. Myös itsemurhat ovat MS-potilailla yleisempiä kuin väestössä yleensä. Brittien tulokset osoittavat, ettei MS-potilaiden ennusteessa ole tapahtunut juurikaan muutoksia viidessäkymmenessä vuodessa.

Tulokset perustuvat 12 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin vuosilta 19492012, ja niiden mukaan MS-tautia sairastavien riski menehtyä tutkimusten seuranta-aikoina oli 23 kertaa suurempi kuin terveiden verrokkien. Yksittäisistä kuolinsyistä esiin nousivat sydän- ja verisuonitaudit, itsemurhat sekä infektio- ja hengityssairaudet. Aineistot osoittivat lisäksi kuolleisuuden suuremmaksi naispotilailla kuin miehillä. MS-tauti on huomattavasti yleisempi naisilla.

MS-tautia eli multippeliskleroosia sairastaa noin 7 000 suomalaista. Tautia sairastavan keskushermostossa tapahtuu muutoksia, jotka aiheuttavat mm. halvauksia raajoissa, tuntoaistin, puheen ja näön häiriintymistä sekä kävelyvaikeuksia, uupumusta ja pahoinvointia. Sairauden syytä ei tunneta, mutta muun muassa lapsuuden virusinfektioita on epäilty. Myös perimällä on osansa sairastumisessa.

Lue myös:
MS-taudin hoito on kehittynyt nopeasti

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry 2015;DOI:10.1136/jnnp-2015-310361

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.