468 osumaa
Influenssan oireet muistuttavat tavallista flunssaa, mutta ovat usein rajumpia.
Noin 10-30 prosenttia suomalaisista sairastuu elämänsä aikana vyöruusuun. Osalla sairastuneista tautiin kuuluu pitkittynyt ihon kiputila, joka saattaa vaatia lääkärin hoitoa.
Enterorokko on lasten rokkotauti, mutta sitä tavataan myös aikuisilla.
Mikä on sydänlihastulehdus ja mitkä ovat sen oireet? Keräsimme kysytyimmät kysymykset sydänlihastulehduksesta ja vastaukset niihin.
Ilmaiseksi annettujen rokotusten kustannukset ovat kohtuulliset suhteessa niillä saavutettavaan terveyshyötyyn.
Koronarokote on uusi varianttivalmiste, kunhan se saa myyntiluvan.
Aluksi oireeton virushepatiitti voi johtaa vakavaan maksavaurioon, mutta tartunnalta voi suojautua omalla käyttäytymisellä.
Punkkirokote kannattaa ottaa ajoissa, ennen punkkikautta, jotta se on voimassa hyvissä ajoin. Tarvittaessa on olemassa myös nopeutettuja rokostusohjelmia.
Vietit kesäloman sitten mökillä, maalla, veneellä tai reppureissaten, on hyvä pitää mukana tiettyjä apteekin käsikauppatuotteita.
Jäykkäkouristussuojaa tulisi tehostaa rokotteella 25-, 45- ja 65-vuotiaana.
Kansallinen rokotusohjelma laajenee.
Kehitteillä on seuraavan sukupolven rokote, jolla voidaan vähentää hinkuyskätartuntoja.
Joidenkin rokotteiden kattavuuksissa kuitenkin pientä laskua.
Ikigai on laajempi käsite kuin pelkkä elämän tarkoitus, kirjoittaa Jari Turunen.
Koko väestön osalta koronarokotusten tehostekierrokselle ei ole tarvetta keväällä.
THL kutsui tutkimukseen satunnaisesti valittuja 18–85-vuotiaita kautta Suomen.
Väliaikaissuojat ovat otollinen maaperä infektioiden ryöpsähtämiselle.
Iäkkäiden rokotuskattavuus on pysynyt vakaana, kun taas lapsilla se on hieman laskenut THL:n mukaan.
Kohdunkaulan solujen varhaisten muutosten löytäminen estää yli 250 syöpäkuolemaa vuosittain.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) seuraa koronarokotteiden tehoa.
Hanna Nohynek on jalat maassa maalittamisesta huolimatta.
Diabetesrokotteen kliiniset kokeet alkoivat Suomessa vuonna 2021. Missä mennään nyt?
Alateitse syntyneillä ja imetetyillä oli voimakkaampi vasta-ainevaste molempiin rokotteisiin.
Tartuntatautipäivärahan myöntämiseen tarvitaan jälleen tartuntataudeista vastaavan lääkärin kirjoittaman todistus.
Virossa ilmiö alkoi näkyä kesällä, ja etenkin alkusyksystä rokotteen hakijoita oli paljon.
Suomessa virusta on havaittu lintujen lisäksi nisäkkäillä.
Tällä hetkellä myös ne rokotteet, joita yksityiset toimijat voisivat pistää, ovat kuntien takana.
Amerikkalaistutkimuksen mukaan toinen infektio on usein lievempi, silti komplikaatioita on enemmän niillä, jotka ovat sairastaneet koronan kahdesti verrattuna kerran sairastaneisiin.
Malariakaudella aikuisille annetun vasta-aineen suojateho oli lähes 90 prosenttia.
Myös luottamus terveysviranomaisiin vahvistui, rokoteasenteissa polarisaatiota.