Äidillä kaikki hyvin?

Äidin masennus suurentaa lapsen käytösongelmien ja tunne-elämän oireiden riskiä.

Äidin masennusoireet varsinkin raskausaikana tai synnytyksen jälkeen voivat vaikuttaa sikiön ja vauvan aivojen kehitykseen ja siten myöhemmin lapsen stressinsietokykyyn, oppimiseen sekä käytöksen ja tunne-elämän säätelyyn.

Marie Korhonen ja Ilona Luoma käsittelivät Lääkärilehden katsauksessa äidin masennuksen vaikutusta lapsen kehitykseen.

Aivojen plastisuudessa on osaksi kyse sopeutuvuudesta ympäristöön, mutta kääntöpuolena voi olla heikkous jossakin toisessa toiminnassa, he toteavat.

Esimerkiksi mantelitumake sopeutuu stressaavaan tai pelottavaan ympäristöön herkistymällä tunnistamaan vihaisia ilmeitä. Samalla sen kyky tunteiden säätelyyn kuitenkin heikkenee. Siten aiemmat kokemukset ja muutokset aivojen rakenteessa osittain määrittelevät ja rajoittavat myöhempiä mahdollisuuksia.

Yksi varhaislapsuuden tärkeimmistä kehitystehtävistä on oppia tunteiden hallintaa. Masentuneen äidin yli- tai alireagointi lapsen tarpeisiin voi vaikuttaa lapsen tapaan reagoida. Myöhemmin lapsuudessa tämä voi näyttäytyä puutteellisina taitoina hallita negatiivisia tunteita.

Kun masennusoireista äitiä hoidetaan jo raskausaikana, parannetaan hänen psyykkistä vointiaan ja raskauden myönteistä etenemistä.

Lähde: Korhonen M, Luoma I. Äidin masennuksen vaikutus lapsen kehitykseen. Suom Lääkäril 2017;72:1005–10.

Kirjoittaja:
Suvi Sariola
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Uutinen on julkaistu Lääkärilehdessä 15–16/2017.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.