Britit elävät pitempään kuin nykyennusteet näyttävät

Elinajanodote perustuu tilastoihin, ja se kertoo miten pitkään nyt syntyvät todennäköisesti elävät, jos väestön kuolleisuus pysyy samana.

Tuoreen tutkimuksen mukaan brittien elinikä tulee todennäköisesti pidentymään enemmän kuin nykyiset viralliset ennusteet antavat ymmärtää. Tämä tulee todennäköisesti myös kuormittamaan terveydenhuoltoa ja eläkejärjestelmää, tutkijat varoittavat.

Lancet-lehdessä julkaistujen tulosten perusteella brittimiesten odotettavissa oleva elinikä on vuonna 2030 todennäköisesti lähes 86 vuotta ja naisten noin 88 vuotta, mikä on muutaman vuoden enemmän kuin nykyennusteissa. Vuonna 2012 miesten odotettavissa oleva elinikä oli lähes 80 ja naisten 83.

Tulokset viittaavat myös siihen, että miesten ja naisten välinen ero eliniässä tulee pienentymään jatkossakin. Samaan aikaan kuitenkin eri väestöryhmien väliset erot ovat kasvamassa. Vuonna 2030 esimerkiksi Lontoon varakkailla alueilla asuvat miehet elävät todennäköisesti runsaat kahdeksan vuotta pitempään kuin Englannin pohjoisten kaupunkien miehet.

Myös Suomessa sosiaaliset ja taloudelliset erot näkyvät eliniän ennusteissa, ja meillä erot ovat suurempia kuin monissa Euroopan maissa. Suomessa köyhimpään viidennekseen kuuluvat miehet kuolevat noin 12 vuotta nuorempina ja naiset 7 vuotta nuorempina kuin varakkaimmat. Erot johtuvat elintavoista, mutta myös laajemmin elinoloista, koulutuksesta, työoloista ja monista muista hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista seikoista.

Elinajanodote perustuu tilastoihin, ja se kertoo miten pitkään nyt syntyvät todennäköisesti elävät, jos väestön kuolleisuus pysyy samana. Esimerkiksi vuonna 2013 syntyneiden suomalaispoikien eliniänodote on noin 78 ja tyttöjen noin 84 vuotta. Elinajanodote on yleensä hieman alhaisempi kuin todellinen keskimääräinen elinikä, koska nykykuolleisuuteen perustuvat arviot eivät ota huomioon väestön terveydentilan parannuksia.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Lancet 2015;DOI:10.1016/s0140-673(15)60296-3

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.