Ebola leviämässä rajusti Liberiassa

Tuhansia uusia Ebola-tartuntoja on tulossa Liberiaan seuraavina viikkoina, WHO varoittaa.

Tavanomaiset keinot eivät riitä taltuttamaan Ebolan leviämistä Länsi-Afrikassa, sanoo WHO.

Liberiaan on tulossa uusien Ebola-tartuntojen aalto kolmen seuraavan viikon aikana.

Liberian terveydenhuoltojärjestelmä romahti jo sisällissodan jälkeen. Maassa on ollut yksi lääkäri 100 000:tta asukasta kohden, ennen kuin Ebola-epidemia levisi myös terveydenhuollon henkilökuntaan.

Nyt Ebola-tartunnan saaneita potilaita on jouduttu käännyttämään hoitopaikoista. Esimerkiksi Montserradon maakunnassa olisi tarvittu 1 000 sänkyä potilaille, mutta vain yli 200 oli saatavilla.

Potilaita kuljetetaan takseilla, jotka ovat myös Ebola-viruksen leviämisen lähteitä WHO:n mukaan.

Liberiassa on puhjennut mellakoita, sillä ihmiset eivät luota Ebolasta tiedottaneisiin viranomaisiin. Protestoijat ovat uskoneet Ebola-epidemian olevan huijausta.

Ebola-viruksen aiheuttamaan tartuntaan on kuollut Liberiassa 1 089, Guineassa 517, Sierra Leonessa 491 ja Nigeriassa 8 ihmistä tähän mennessä.

Epidemiaan on menehtynyt kaikkiaan 79 terveydenhuollon työntekijää.

Ulla Toikkanen
toimittaja

Kuva: Panthermedia