Helpommin keksitty kuin tehty

Helena Jäntti ideoi uuden, ihmishenkiä pelastavan sovelluksen kännykkään. Kuinkas sitten kävikään?

Kuopion yliopistollisen keskussairaalan ensihoitolääkäri, LT Helena Jäntti haluaa kansalaisten pelastavan ihmishenkiä. Avuksi hän on keksinyt yksinkertaisen jokamiehen sovelluksen, joka kulkee mukana siellä missä kännykkäkin. Lue sovelluksesta täältä.

Hän esitteli idean työnantajalleen. Keksintöä pidettiin hyvänä, mutta käytännön tukea prototyypin kehittämiseen sairaalalla ei ollut antaa. Jäntti kääntyi ELY-keskuksen ja Tekesin puoleen. Apua saa, mutta lähtökohtana on yrityksen mukanaolo tai sen perustamisen aikomus.

Jäntti lähestyi erilaisia yrityksiä, joista arveli löytävänsä bisnestä osaavan kumppanin. Kysymyksiä sateli. Millainen on business plan? Miten tehtävät, vastuut ja mahdolliset hyödyt jaetaan?

– Koin olevani neuvotteluissa aika aseeton. En ole ehkä osannut puristaa tietoa yritysten kannalta oikeaan muotoon. Rahoittajien etsiminen lääkärikoulutuksella ei ole kovinkaan helppoa, Jäntti kertoo.

Keksijä toivoo hyötyä sairaalallekin

Business plania eli liiketoimintasuunnitelmaa tarvitaan joka suunnalla rahoitusta haettaessa, se on yritystoiminnan ydintä. Helena Jäntti ei kuitenkaan halua perustaa keksintönsä ympärille yritystä. Siihen tarvittaisiin laajempaa osaamista.

– Yritystoiminta on aivan oma maailmansa. Oma osaamiseni on tieteessä, ei tunnu viisaalta käyttää aikaa kaupallistamissuunnitelmiin.

Hänen tuntumansa on, että ilman esittelykelpoista prototyyppiä ei pääse bisnespuolella eteenpäin eikä sitten etene rahoituskaan. Ollaan pattitilanteessa.

Jäntti toivoo myös, että keksinnön tuottamat mahdolliset hyödyt eivät valuisi vain yritykselle, vaan osa palaisi sairaalalle, ”kasvattiseuralle”.

KYS: Nyt tarvitaan ohjeita

Jäntin työnantajasairaala kaipaa sairaanhoitopiirille toimintaohjetta innovaatioiden varalle. KYS:n tutkimusjohtaja Esko Vanninen uskoo, että biopankkien myötä yliopistosairaaloista ­tulee innovaatiokehtoja.

– Nyt tarvitaan näkemystä, kuinka sairaanhoitopiiri voisi osallistua aktiivisemmin ja mihin asti sairaala voi kulkea rinnalla. Tästä keskustellaan meillä tänä keväänä.

KYS on edelleen mukana Jäntin innovaatiossa tieteen puolella. Aiheesta on tekeillä muun muassa väitöstutkimus. Jäntin ei kuitenkaan ole mielekästä hakea rahoitusta tuotekehitykseen sairaalan kanssa.

– Tekes ja Sitra ovat hyviä rahoittajia, mutta sairaanhoitopiiri on niiden näkökulmasta suuryritys eikä tutkimuslaitos. Se vaikuttaa merkittävästi tukiprosenttiin, Vanninen sanoo.

Vanninen kertoo aidosti ihmettelevänsä, että yrityksissä ei olla kiinnostuneita Jäntin keksinnöstä. Onko sittenkin lähestytty vääriä yrityksiä?

Se yhden luukun palvelu

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin ­Senior Business Adviser Helena Laine ehdottaa, että bisneskumppania hakeva keksijä lähestyisi yrityksiä tarvittaessa konsultin kanssa. Sitten kun taustalla on yritys, Tekes voi myöntää rahoitusta.

– Juuri alkanut nelivuotinen Biteistä terveyttä -ohjelma rahoittaa alan tutkimusta ja pk-yrityksiä, Laine vinkkaa.

Liiketoimintaa vieroksuvia hän muistuttaa, että innovaation ympärille perustettuun yritykseen on usein palkattu toimitusjohtaja kaupallisen toiminnan vetäjäksi.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran johtava asiantuntija Tuula Tiihonen myöntää, että selkeämpiä innovaatiopolkuja tarvitaan.

– Autamme miettimään erilaisia toimintamalleja, mutta yksityishenkilöä emme voi rahallisesti tukea. Keksintöjen osalta törmättäisiin pian erilaisiin juridisiin kysymyksiin esimerkiksi tekijänoikeuksista.

Tiihosen mielestä suomalaisille innovaatioille tarvittaisiin yhden luukun periaate: samasta paikasta sekä rahoitusta että mentorointia. Mallia voisi ottaa vaikka Ruotsista, Karolinska Developmentista.

Tiihosen mukaan sama tarve on myös genetiikan ja genomiikan keksintöjen kaupallistamisessa.

Etsintä jatkuu

Helena Jäntin idean kirkastumisesta on nyt kulunut kolme vuotta. Keksintö on turvassa patenttihakemuksessa, tuttavan vihjeestä.

Jäntti ei aio luovuttaa, vaan jatkaa alkuperäisessä tavoitteessaan tehdä keksinnöstään prototyyppi ilman omaa yritystä. Hän selvittelee parhaillaan yhteistyömahdollisuuksia eri oppilaitosten kanssa. Kauppatieteiden opiskelijat tekevät Jäntille liiketoimintasuunnitelman opinnäytetyönä, ja jos yrityksen perustaminen nousee ainoaksi vaihtoehdoksi, hän aikoo harkita sitä.

Erilaisten suunnitelmien ja prototyypin valmistumisen jälkeen tienraivaajan edessä häämöttää vielä ainakin yksi vuori: kuinka vakuuttaa viranomainen siitä, että viestinvälitys suoraan kansalaiselta viranomaiselle kannattaa? n

– Yritystoiminta 
on aivan oma maailmansa. 
Oma osaamiseni on tieteessä, toteaa KYS:n ensihoitolääkäri Helena Jäntti. Hän työskentelee myös FinnHEMS-tukikohdan ­vastaavana ­lääkärinä.

Lue Jäntin keksimästä sovelluksesta: Kännykkä voisi tunnistaa sydämenpysähdyksen.

Kirjoittanut:
Jaana Ahlblad
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 6/15.