Jaksoittainen hormonihoito hyvä vaihtoehto uusiutuneeseen eturauhassyöpään

Tutkimuksissa oli verrattu jatkuvaa ja jaksoittaista hormonaalista hoitoa.

Jaksoittainen hormonihoito on meta-analyysin mukaan elossaoloennusteen kannalta yhtä hyvä hoito uusiutuneeseen eturauhassyöpään kuin jatkuva. Hoidon tauottaminen parantaa jonkin verran potilaan elämän laatua.

Julkaisun pohjana oli 15 kliinistä tutkimusta, joista oli raportoitu 22 julkaisua. Potilaita näissä oli yhteensä 6 856. Tutkimuksissa oli verrattu jatkuvaa ja jaksoittaista hormonaalista hoitoa. Elossaololuvuissa ei ollut eroa eikä myöskään taudin etenemiseen kuluneessa ajassa tai eturauhassyöpäkuolleisuudessa.

Edenneen eturauhassyövän ensilinjan hoito on adrogeenideprivaatio, joka voidaan toteuttaa testosteronin synteesiä estävillä lääkkeillä tai androgeenireseptorin salpaajilla. Perinteistä kivesten poistoleikkausta käytetään nykyään harvemmin. Hormonihoidon haittoja ovat väsymys, libidon ja erektiokyvyn heikkous ja kognition heikkeneminen sekä altistuminen painon nousulle ja diabetekselle ja sydän- ja verisuonisairauksille. Vaste hormonihoitoon on hyvä, jopa yli 80 prosenttia, mutta eturauhassyöpä etenee yleensä ennen pitkää, kun syöpä tulee vastustuskykyiseksi hoidolle.

Jaksoittaisen hoidon ajateltiin alun perin jopa estävän kastraatioresistenssiä. Toisissa tutkimuksissa taas on epäilty, että jaksoittainen hoito ei olisi yhtä tehokasta kuin jatkuva. Tämän meta-analyysin mukaan näyttää siltä, että jaksoittainen hoito on hyvä vaihtoehto potilaille, jotka kärsivät hormonihoidon haitoista ja joiden eturauhassyövän taudinkulku on hidas ja vaste hormonihoitoon on hyvä. Hoidon optimaalista jaksotusta ei tiedetä.

Lue myös:
Kaksi tarinaa eturauhassyövästä
14 faktaa: Eturauhassyöpä

Lähde:
Magnan S, Zarychanski R, Pilote L ym. Intermittent vs continuous androgen deprivation therapy for prostate cancer. A systematic review and meta-analysis. JAMA Oncol 2015, verkossa ensin 17.9.2015, doi:10.1001/jamaoncol.2015.2895 

Kirjoittanut:
Sirkku Jyrkkiö
dos, osastonylilääkäri
TYKS, syöpätautien klinikka

Kuva:
Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 41/15.