Jumppa voi ehkäistä iäkkäiden univaikeuksia

Tutkimus kesti runsaat kaksi vuotta ja tuona aikana jumpparyhmäläisistä selvästi harvemmille kehittyi uniongelmia.

Kevyehkö jumppa voisi yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan parantaa vanhusten unenlaatua ja ehkäistä uniongelmien kehittymistä. Erilaiset uniongelmat ja heräily ovat hyvin yleisiä vanhusten vaivoja.

Yhdysvaltalaisten tutkimuksessa liikunnan vaikutuksia unenlaatuun tutkittiin satunnaistamalla 1 600 liikuntarajoitteista kärsivää 70–89-vuotiasta jumpparyhmään tai verrokkiryhmään, joka sai vain terveysvalistusta.

Tutkimus kesti runsaat kaksi vuotta ja tuona aikana jumpparyhmäläisistä selvästi harvemmille kehittyi uniongelmia. Heidän unenlaatunsa oli muutenkin parempi kuin verrokkien. Tästä huolimatta liikunta ei riittänyt parantamaan osallistujia, jotka kärsivät univaikeuksista ja heräilystä jo tutkimuksen alussa.

Tulosten perusteella liikunta voi ehkäistä iäkkäiden uniongelmien kehittymistä, mutta vaikutus ei ole kovin suuri. Pienetkin vaikutukset ovat kuitenkin tervetulleita, sillä jopa kolmannes iäkkäistä kärsii erilaisista uniongelmista, aiemmista tutkimuksista tiedetään. Usein vanhuksille annetaan unilääkkeitä, mutta niillä on monia haittavaikutuksia etenkin, jos käyttö pitkittyy.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Geriatrics Society -lehdessä.

Lue myös:
Vaikean unettomuuden hoito 

Uutispalvelu Duodecim

Journal of the American Geriatrics Society 2015;DOI:10.1111/jgs.13509

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.