Koulujen maskipakko hillitsi hyvin koronatartuntoja

Maskeista luopuneiden koulujen oppilaiden ja henkilökunnan koronatartunnat lisääntyivät seuraavien 15 viikon aikana.

Adobe/AOP

Koulujen maskipakko osoittautui amerikkalaistutkimuksessa tehokkaaksi koronatartuntojen hillitsemisessä. Tämä korostui, kun ilmaantuvuus alueella oli suuri.

Kun Massachusettsin osavaltio poisti kouluista maskipakon helmikuussa 2022, useimmat koulut luopuivat maskien käytöstä. Bostonissa kaksi koulupiiriä jatkoi kuitenkin pakkoa kouluvuoden loppuun eli kesäkuun puoliväliin asti. Niissä koulurakennukset olivat huonokuntoisempia ja oppilaita oli luokissa enemmän.

Tästä muodostui asetelma tutkimukselle, joka kattoi lähes 300 000 oppilasta ja yli 45 000 henkilökuntaan kuuluvaa. Ennen maskipakon purkamista tartuntaluvut olivat koulupiireissä samansuuntaisia.

Maskeista luopuneiden koulujen oppilaiden ja henkilökunnan koronatartunnat lisääntyivät seuraavien 15 viikon aikana: ero maskeja edelleen edellyttäneiden koulujen lukuihin oli noin 45/1 000. Tämä tarkoitti lähes 12 000:ta lisätapausta ja 30 %:a alueen tartunnoista. Erityisen suuri ero oli henkilökunnan tartunnoissa, lähes 82/1 000.

Tartuntamäärien ero oli suurin viikkoina, jolloin koronatartuntojen ilmaantuvuus alueella oli suurin. Tutkijat toteavat, että tällaisina aikoina koulujen maskipakko on tärkeä keino tartuntojen hillitsemiseksi.

Marianne Jansson

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.