Laskimotukoksen aiheuttava syöpä löytyy edelleen perinteisin keinoin

"Valtaosan epäillyistä syövistä kätevä kliinikko löytää perehtymällä potilaan asioihin kunnolla", toteaa erikoislääkäri Marko Vesanen.

Ilman syytä ilmaantuva laskimotukos voi olla ensimmäinen ja joskus hyvin varhainen merkki pahanlaatuisesta sairaudesta erityisesti varttuneessa väestössä. Vakiintunutta tutkimuskäytäntöä ei ole, mutta lyhyempien hoitoaikojen ja tiukentuvan talouden maailmassa tutkimukset tulee kohdentaa järkevästi.

Kanadalaistutkimuksessa kaikille ensimmäisen, ilman altistavaa syytä ilmaantuneen laskimotukoksen kohdanneille tehtiin laadukas seulonta, joka sisälsi peruslaboratoriokokeet, keuhkokuvan sekä valikoidut eturauhasen, rintojen sekä kohdunkaulan syövän tutkimukset. Yhteensä 854 potilaasta puolet tutkittiin vielä vatsan modernilla TT-kuvauksella. Vuoden kuluttua laskimotukoksesta tarkistettiin, kuinka monta syöpää oli jäänyt löytymättä.

Tutkimuksessa löydettiin yhteensä 33 syöpää (3,9 %) ja näistä 9 oli jäänyt toteamatta laskimotukoksen yhteydessä tehdyissä tutkimuksissa. Eroa TT-kuvauksella tutkittujen eduksi ei ollut millään tutkitulla mittarilla.

Syövän esiintyvyys tässä tutkimuksessa oli varsin pieni, mitä selittää ehkä potilaiden nuori ikä (alaikäraja 18 v, keski-ikä 54 v). Selväksi käy kuitenkin aiempien vastaavien tutkimusten hengen mukaisesti, ettei enempi ole aina parempi. Valtaosan epäillyistä syövistä kätevä kliinikko löytää perehtymällä potilaan asioihin kunnolla anamneesin ja statuksen kautta, sillä tästä porukasta ne potilaat löytyvät. Koneet kannattaa käynnistää ja kohdistaa oikein siis vasta sitten, kun epäily on syntynyt.

Lue myös:
Tunnistatko laskimotukoksen?
Vaivana suonikohjut: Mikä avuksi?

Lähde:
Carrier M, Lazo-Langner A, Shivakumar S ym. Screening for occult cancer in unprovoked venous thromboembolism. N Engl J Med 2015;373:697–704.

Kirjoittanut:
Marko Vesanen
erikoislääkäri
TYKS

Kuva:
Panthermedia