Meluisa työ saattaa altistaa sydänsairauksille

Normaalikuuloisiin verrattuna kummankin korvan kuulonheikentymää potevat sairastavat sepelvaltimotautia noin kaksi kertaa todennäköisemmin.

Kovassa melussa työskentelevät saattavat tutkimuksen mukaan sairastua sydän- ja verisuonitauteihin muita todennäköisemmin. Yhteys on erityisen voimakas henkilöillä, joiden kuulo on ehtinyt heikentyä kummastakin korvasta.

Normaalikuuloisiin verrattuna kummankin korvan kuulonheikentymää potevat sairastavat sepelvaltimotautia noin kaksi kertaa todennäköisemmin, tulokset osoittavat. Yhteys havaitaan henkilöillä, jotka altistuvat melulla, ja erityisen voimakas yhteys on niillä, jotka altistuvat koville äänille työssään. Heistä yli neljä kertaa useammat sairastavat sepelvaltimotautia kuin henkilöistä, joilla ei ole kuulonheikentymää.

Tutkimukseen osallistui runsaat viisituhatta 20–69-vuotiasta, joiden kuulo testattiin vuosina 1999–2004 osana suurta terveystutkimusta. Sydänriskit havaittiin ainoastaan, jos heikentymä koski korkeita äänitaajuuksia.

Nyt julkaistut tulokset eivät kerro, miksi melu lisäisi sydänriskejä, mutta aiempien tutkimusten perusteella melulle altistuvat kokevat muun muassa verenpaineen nousua, stressihormonin pitoisuuksien suurentumista ja uniongelmia. Myös vakavammat oireet ja sairaudet kuten sydänkohtaukset, aivohalvaukset, diabetes ja jopa dementia on yhdistetty melualtistukseen.

Tutkimus julkaistiin Occupational & Environmental Medicine -lehdessä.

Lue myös:
16 faktaa: Kuulon heikkeneminen
Huonokuuloisten mielentoiminnot heikkenevät nopeammin

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Occupational & Environmental Medicine 2015;DOI:10.1136/oemed-2014-102778

Kuva:
Panthermedia 

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.