Odotusajat terveyskeskuksiin lyhenivät

Hoitoon pääsy on parantunut viime keväästä. Valtaosa väestöstä sai lääkäriajan alle kuukaudessa.

Odotusajat terveyskeskuksiin ovat lyhentyneet viimeisen puolen vuoden aikana. Valtaosa väestöstä sai lääkäriajan alle kuukaudessa, tiedottaa THL.

Suomalaisista 18 prosenttia joutui odottamaan pääsyä terveyskeskuslääkärin vastaanotolle keskimäärin yli viisi viikkoa. Viime keväänä näin pitkään joutui odottamaan noin joka kolmas.

Noin 21 prosenttia väestöstä sai vastaanottoajan kahden viikon kuluessa, kun keväällä sama tilanne oli vain 15 prosentilla.

Väestöstä 15 prosenttia asui sellaisen terveyskeskuksen alueella, jolla oli päivittäin vaikeuksia antaa aika lääkärille. Keväällä päivittäisiä vaikeuksia saada aika lääkärille oli 18 prosentilla väestöstä.

Hoidon tarpeen arviointi onnistui terveydenhuoltolain mukaisesti kolmen arkipäivän kuluessa yhteydenotosta lähes kaikissa terveyskeskuksissa.

Alle viidennes terveyskeskuksista ei julkaissut hoitoonpääsytietojaan lain edellyttämällä tavalla eli vähintään neljän kuukauden välein.

Soittopyyntöihin vastaaminen hidastui

Väestöstä lähes 80 prosenttia asui alueella, jolla välitön yhteydensaanti terveyskeskuksiin onnistui ongelmitta. Yksi terveyskeskus ilmoitti jatkuvista välittömän yhteydensaannin ongelmista.

Noin 80 prosenttia terveyskeskuksista käytti takaisinsoittojärjestelmää. Soittopyyntöihin vastattiin noin tunnin kuluessa yhteydenotosta. Keväällä siihen kului 31 minuuttia.

Kyselyyn vastasi 148 terveyskeskusta. Vastaukset kattavat 99 prosenttia väestöstä.

Miia Soininen
toimittaja

Kuva: Mauri Helenius

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.