Puutiaisia yhä pohjoisempana

Puutiaiset ovat levittäytyneet Kemijärvi-Rovaniemi-Ylitornio -akselille saakka. Turun yliopiston koko maan kattava puutiaishavaintotutkimus paljastaa, että havainnot keskittyvät meren rannoille ja vesistöjen läheisyyteen.

Suomalaiset ovat voineet kertoa toukokuun puolivälistä lähtien puutiaishavainnoistaan Turun yliopiston puutiaistutkimuksen www.puutiaiset.fi -sivustolla. Ilmoituksia on jätetty likimain 3 500.

Kun edellinen koko maan kattava puutiaisten levinneisyyskartoitus tehtiin 1960-luvulla, raja kulki Kokkolan kohdalla, muutamia havaintoja oli Pohjois-Pohjanmaalta. Nyt havaintoja on tehty myös Rovaniemen, Kemin ja Ylitornion korkeudelta.

Turun yliopiston eläinmuseon amanuenssi, tutkimusta johtava Ritva Penttinen kertoo, että esimerkiksi Simosta on todella runsaasti havaintoja.

– Puutiaiset ovat levittäytyneet pohjoisemmaksi ilmastonmuutoksen myötä niiden isäntäeläinten, lähinnä hirvieläinten kuljettamina, hän sanoo.

Pohjoisimmat havainnot ovat Kolarista ja Sodankylästä, mutta asia vaatii vielä varmistuksen.

– Molemmat havainnot ovat lemmikkieläimistä, ja haluamme varmistaa, etteivät ne ole käyneet etelämmässä parin edeltävän viikon aikana, Penttinen sanoo.

Havainnot vesien ääreltä

Havaintoja on tehty eniten rannikolla sekä järvi-Suomessa. Suurin osa havainnoista on lemmikkieläimistä, jotka ovat ilmoittajien mukaan liikkuneet heinikoissa.

– Puutiaiset viihtyvät selvästi enemmän vesistöjen lähettyvillä, mutta runsaisiin havaintomääriin vaikuttaa kyllä myös se, että havainnoitsijoita on enemmän näillä alueilla, Penttinen sanoo.

Penttinen huomauttaa, että kyseessä on vasta ensi tuntuma, sillä tuloksia ei ole vielä analysoitu.

Tutkijat toivovat puutiaisen nähneitä kertomaan tiedoistaan www.puutiaiset.fi -sivustolta löytyvään kyselyyn. Vastata voi vuoden loppuun saakka.

Lue myös Potilaan Lääkärilehden artikkeli borrelioosista ja puutiaisaivokuumeesta.

Lähde:
Turun yliopisto

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia