Ruokamainokset vaikuttavat lasten valintoihin

Mainokset vahvistavat lasten taipumusta suosia maukkaita ruokia riippumatta siitä, miten terveellisinä tai epäterveellisinä he ruokia pitävät.

Television ruokamainokset voivat yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vaikuttaa lasten ruokailutottumuksiin. Tulosten perusteella mainokset vahvistavat lasten taipumusta suosia maukkaita ruokia riippumatta siitä, miten terveellisinä tai epäterveellisinä he ruokia pitävät.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat kokeeseen, jossa 23 lapselle näytettiin McDonald'sin, Subwayn ja muiden suosittujen pikaruokaketjujen mainoksia aivojen magneettikuvauksen aikana.

Ennen aivokuvauksia lapsia pyydettiin arvioimaan eri ruokien terveellisyyttä ja maukkuutta. Tämän jälkeen lapsille näytettiin aivokuvauksen aikana pikaruokamainoksia sekä muita mainoksia ja mainosten jälkeen heitä pyydettiin uudelleen arvioimaan eri ruokien maukkuutta ja kertomaan haluaisivatko he syödä niitä.

Tulokset osoittivat lasten painottavan valinnoissaan ruokien makua, mikä on tyypillistä lapsille, mutta tuo taipumus voimistui selvästi sen jälkeen, kun lapset olivat nähneet ruokamainoksia. Aivokuvaukset paljastivat lasten myös tekevän päätöksensä nopeammin ruokamainosten jälkeen.

Yhdysvaltalaisten tulokset osoittavat ruokamainosten voivan vaikuttaa lasten ruokavalintoihin ja siihen, mitä ruokia he vanhemmiltaan toivovat. Näin mainokset voivat myös vaikeuttaa terveellisen ruokavalion omaksumista ja noudattamista kotona, tutkijat pohtivat. Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat 8–14-vuotiaita.

Tulokset julkaistiin Journal of Pediatrics -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: The Influence of Televised Food Commercials on Children`s Food Choices: Evidence from Ventromedial Prefrontal Cortex Activations. Journal of Pediatrics 2016;DOI:10.1016/j.jpeds.2016.06.067

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Fotolia