Syöpä yleistyy vauhdilla

Suomessa on jo yli 300 000 syövän kokenutta.

Lääkärilehti

Suomessa elää jo yli 300 000 ihmistä, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa sairastuneet syöpään.

Tieto perustuu Suomen Syöpärekisterin syöpätilastoraporttiin.

Tulevaisuudessa syöpään sairastuneiden määrä tulee olemaan yhä suurempi, sillä uusien syöpätapausten määrä lisääntyy vauhdilla.

Syöpärekisterin ennusteen mukaan vuonna 2035 uusia syöpätapauksia todetaan noin 46 500. Tämä tarkoittaa, että vuotuinen tapausmäärä kasvaa 25 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna.

Kasvu johtuu pääasiassa väestön ikääntymisestä.

Syöpä eriarvoistaa myös Suomessa

Maailman syöpäpäivää vietetään lauantaina 4. helmikuuta. Suomessa päivää vietetään teemalla Kaikille paras mahdollinen hoito.

Teemalla halutaan kiinnittää huomiota siihen, että vaikka Suomi on syövästä selviytymisessä maailman kymmenen parhaan maan joukossa, syöpään liittyy eriarvoisuutta myös meillä. Syövän ilmaantuvuudessa ja syöpäkuolleisuudessa on sekä alueellisia että sosioekonomisia eroja.

Syöpäjärjestöjen mielestä Suomeen tarvitaan kansallinen syöpästrategia. Se auttaisi ehkäisemään syöpiä ja syöpäkuolleisuutta sekä vahvistamaan yhdenvertaisuutta.

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.