Taigapunkin esiintymisalueet täsmentyivät

Taigapunkin asuinalueet ovat täsmentyneet Pohjanlahden rannikolle, Pirkanmaalle, Pohjois-Karjalaan, Savoon ja Kainuuseen. Havainnot perustuvat Turun yliopiston puutiaistutkimuksen yleisöltä kesän aikana saamiin puutiaisnäytteisiin.

Taigapunkkia eli Siperian puutiaista on Suomessa tiedettyä enemmän ja sen esiintymisalue paljastui aiempaa luultua suuremmaksi. Havainnot perustuvat Turun yliopiston puutiaistutkimuksen yleisöltä kesän aikana saamiin puutiaisnäytteisiin.

Tutkijat saivat yleisöltä 6 600 kirjettä, jotka sisälsivät arviolta yli 20 000 puutiaisnäytettä.

– Aineisto on mahtava. Sen avulla olemme ensimmäisen kerran onnistuneet kartoittamaan molempien puutiaislajien esiintymistä kattavasti läpi Suomen. Pelkästään tutkijavoimin vastaavaan ei pystyttäisi, kansalaiskeräyksen vetäjä, Turun yliopiston eläinmuseon amanuenssi Ritva Penttinen sanoo.

Tavallista puutiaista (Ixodes ricinus) esiintyy koko Suomessa Etelä-Lappiin asti.

– Taigapunkin (Ixodes persulcatus) merkittävimmät esiintymisalueet näyttävät keskittyvän tietyille alueille. Pohjanlahden rannikolla taigapunkki on yleinen, jopa tavallista puutiaista yleisempi. Pirkanmaa sekä Pohjois-Karjala, Savo ja Kainuu lähiympäristöineen ovat myös taigapunkin elinalueita tavallisen puutiaisen ohella.

Taigapunkki ja tavallinen puutiainen ovat hyvin läheiset lajit. Niiden erottaminen on vaikeaa ulkoisten tuntomerkkien perusteella. Koska molemmat lajit voivat levittää sekä borrelioosia aiheuttavia bakteereita että puutiaisaivokuumetta aiheuttavia viruksia, taigapunkin leviäminen ja vakiintuminen Suomessa ei ole oleellisesti muuttanut puutiaisten merkitystä vakavien tautien aiheuttajana. Lue lisää täältä.

– Vaikka juuri taigapunkki on tänä kesänä saanut paljon huomiota, molempiin puutiaislajeihin pitää suhtautua samalla vakavuudella. Maastossa liikkumista ei pidä pelätä, mutta punkkisyyni on tärkeä toimenpide sekä ihmisille että lemmikeille ulkoilun jälkeen, Penttinen sanoo.

Kansalaisten keräämistä näytteistä ei ole vielä analysoitu taudinaiheuttajien esiintyvyyttä.

– Syväjäähän pakastetut näytteet mahdollistavat lukuisia jatkotutkimuksia vaikkapa yhdessä lääketieteen tutkijoiden kanssa. Toivottavasti saisimme rahoituksen järjestymään niihin, Penttinen sanoo.

Puutiaisprojektin tutkijat kiittävät lämpimästi kaikkia puutiaisten lähettäjiä. Keräys osoitti, että puutiaiset todellakin kiinnostavat ja askarruttavat, joten niiden tutkiminen on palkitsevaa.

Katso puutiaishavainnot kartalta.

Lähde:
Turun yliopisto

Kuva:
Panthermedia