Taistelutarinoita lasten syövästä

Valokuvaaja Lari Järnefelt kertoo lasten syövästä kuvien ja tarinoiden avulla.

Taistelutarinat on valokuvaaja Lari Järnefeltin kuvasarja syöpää sairastavista lapsista ja syövän kohdanneista lapsiperheistä. Yhdeksän kuvan näyttely tarinoineen on esillä Kampin kappelissa Helsingissä 22. helmikuuta saakka. Kiertäväksi aiottu yhdeksän kuvan näyttely nähdään mahdollisesti myöhemmin myös muualla Suomessa.

Kaiken kaikkiaan kuvia tarinoineen on yhteensä 19 ja ne on julkaistu internetissä. Järnefeltin mukaan Taistelutarinat on kunnianosoitus perheille, jotka taistelevat lasten syöpää vastaan.

– Noin vuosi sitten kävelin Sylva ry:n järjestämään tuolitapahtumaan. Ajatus siitä, että syöpä voi kohdata kenet tahansa, iski niin voimakkaana, että halusin tarjota jotain positiivista syövän kohdanneille perheille. Aluksi aikeena oli yksinkertaisesti tarjota mahdollisuus perhekuvaukseen, mutta Sylva Ry:n ihmisten kanssa ideaa työstäessä ajatus kasvoi kuvasarjaksi, Järnefelt kertoo.

Hänen mukaansa kuvien voimaannuttava vaikutus yllätti niin kuvaajan kuin perheetkin.

– Huomasin, kuinka tärkeää perheille oli tulla nähdyksi ja kuulluksi. Vaikuttavinta tässä projektissa on ollut nähdä se voima, mikä ihmisistä – niin lapsista kuin vanhemmistakin – löytyy, kun sen on pakko löytyä, Järnefelt pohtii.

Taistelutarinat on alunperin Lari Järnefeltin ja Sylva ry:n yhteistyötä. Matkalla yhteistyöhön ovat liittyneet kaikki kuvatut perheet, jotka ovat kertoneet tarinansa. Tarinat, jotka kuviin on liitetty, ovat suoraan perheiden kertomia ja kirjoittamia. Tarinat on kääntänyt englanniksi Elisa Järnefelt.

Näyttely Kampin kappelissa 22.2.2015 asti. Kampin kappeli on auki arkisin 8–20, la ja su 10–18.

Käy katsomassa kuvia täältä.

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Lari Järnefelt
Kuvassa kaksivuotias rabdomyosarkoomaa sairastava Matilta perheineen. Lue Matildan tarina täältä.